Panimoiden kuppi nurin: Joudumme poistamaan omien FB-kavereiden päivityksiä

Panimoliiton Elina Ussa ennustaa, että alkoholilaki joudutaan kirjoittamaan uudelleen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Panimoliiton toimitusjohtaja Elina Ussan mielestä tammikuussa voimaan astuva alkoholilaki on valmisteltu vajavaisin tiedoin. Hän sanoo, että lainsäätäjä ei ole ymmärtänyt, miten sosiaalinen media toimii.

– Eduskunta ei päättäessään tiennyt, mitä se päätti. Sosiaalinen media on mennyt ohitse lainsäätäjiltä ja virkamiehiltä.

Ussa sanoo uskovansa, että kyseessä on vahinko, joka joudutaan korjaamaan.

– Luulen, että laki joudutaan vielä kirjoittamaan uudelleen.

Hänen mukaansa syynä ei ole ”pöhinä” eli lukuisat rajoituksia vastustavat kansalaiskampanjat – joissa Panimoliitto ei ole mukana – vaan hankaluudet lain tulkinnassa ja täytäntöönpanossa.

Ussa sanoo, että Panimoliitto on viime keväästä lähtien pyytänyt sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolta Valviralta tietoa siitä, miten lakia käytännössä tulkitaan. Tietoa annettiin kaksi päivää sitten, eikä tilanne hänen mielestään selkeytynyt, päinvastoin. Tulkinnat ovat epäselvät.

Valviran mukaan ”kaupallinen toimija” ei saa omilla sivuillaan jakaa tietoja omista alkoholituotteistaan. Eräissä tapauksissa myös yksityinen henkilö täyttää kaupallisen toimijan määritelmän, mitä Ussa pitää kummallisena.

– Esimerkiksi panimon toimitusjohtaja ei ilmeisesti voi omilla Facebook-sivuillaan kehua yrityksensä tuotteita.

Hän sanoo, että tässä kohdin lainsäätäjä liikkuu jo sananvapauden rajoilla.

– Jos minun FB-kaverini sattuu kehumaan Panimoliiton jäsenyrityksen tuotteita minun sivuillani, minun täytynee poistaa se.

Valvira ei ole vielä antanut laintulkintoja kirjallisina, mutta Ussan mielestä keskiviikon suullinen selvitys ei jättänyt epäselvyyksiä tältä osin. Muuten epäselvää on paljonkin, ainakin panimoiden mielestä.

Suomalaiset oluenvalmistajat ajavat nyt alas ulkomainoksiaan. Koff ja Laitila maalaavat uudestaan valtateiden varsilla olevat jättikokoiset oluttölkit, ja Koff maalaa hevosten vetämät oluttynnyrinsä uudelleen.

Ussan mukaan panimot eivät voi testata lainrajoja, vaan ne tekevät kaiken mahdollisimman tarkasti lain mukaan.

– Vastuullisen elinkeinon ainoa mahdollisuus on laittaa kaikki täytäntöön.

Poimintoja videosisällöistämme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)