Verkkouutiset

”Venäjä onnistui sitomaan osan Euroopan maista verkostoihinsa”

Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltola arvioi, että läntisten arvojen tehovoima on heikentynyt.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltolan mukaan länsi puhuu paljon arvoistaan, joka peittää alleen voimattomuuden.

Aaltola analysoi Verkkouutisten blogissaan lännen ja Venäjän kilpajuoksua ihmisten suosiosta. Aaltolan mukaan läntisen arvojen vetovoima on heikentynyt.

”Läntisten arvojen tenhovoima ei ole kuitenkaan samalla tasolla kuin kylmän sodan aikana tai 90-luvulla historian lopun aikakaudella. Arvokorostus peittää alleen voimattomuutta ja ponnettomuutta. Samalla pidetään liian mahdottomana vaihtoehtoisten mallien leviämistä. Mutta esimerkiksi Venäjä on kehittänyt oman mallinsa, jolla on kysyntää myös lännessä”, Aaltola kirjoittaa.

Vladimir Putinin Venäjä on Aaltolan mukaan kehittänyt opin, jossa läntiset liberaalit arvot näyttäytyvät ristiriitaisina suhteessa ns. normaaliin elämään.

”Liberaalien arvojen nähdään olevan ristiriidassa ”luonnollisemman” yhteiskunnallisen elämän kanssa. Opposition tukahduttaminen, homojen syrjiminen, perhearvojen korostaminen, puhe kristinuskon suojaamisesta ja hypermaskuliinisen johtajuuden korostus ovat Venäjän markkinoimia sisältöjä. Ne resonoivat laajalti myös liike-energiaansa menettäneessä lännessä, jossa vapausihanteita ja yhteisiä instituutioita ei paikoin nähdä muuta kuin uhkana omalle kansalliselle ominaislaatuisuudelle.”

EU ja Yhdysvallat epäonnistuivat Aaltolan mukaan Venäjän modernisaation tukemisessa. Se olisi ollut Venäjän todellinen kansallinen etu.

”Venäjä puolestaan onnistui osassa Eurooppaa tiettyjen poliittisten tahojen ja joidenkin maiden sitomisessa omiin verkostoihinsa”, Aaltola kirjoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)