Verkkouutiset

Pakolaisten virta Eurooppaan ei ehdy – Italiaan saapuneiden määrä noussut 18 prosenttia

Ihmiset lähtevät liikkeelle Länsi- ja Keski-Afrikan maista kohti Eurooppaa paremman elämän toivossa. Lähtöön vaikuttavat muun muassa hallitsematon väestönkasvu ja ilmastonmuutos.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Siirtolaisten liikenne Välimeren yli Eurooppaan on kasvanut tänä vuonna viime vuoteen verrattuna.

– Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana meriteitse Italiaan saapuneiden siirtolaisten määrä on noussut noin 18 prosenttia viime vuoden samaan ajanjaksoon verrattuna Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestö IOM:n mukaan, sanoo Verkkouutisten haastattelema Suomen Tunisin suurlähetystön päällikön sijainen Saana Kyröläinen.

Siirtolaisten liikenne Välimeren yli Eurooppaan osoittaa taas kasvun merkkejä. Euroopan satamakaupunkeihin on vuoden kuluessa tullut noin 100 000 ihmistä, joista lähes kaikki Italiaan. Tulijoista suuri osa on toistaiseksi kuitenkin työn, eikä turvapaikan perässä olevia Länsi-Afrikan maiden kansalaisia.

Eri viranomaisarvioiden mukaan muista Afrikan maista Libyaan ja sieltä yhä Eurooppaan on edelleen matkalla jopa miljoona ihmistä. Suurin osa pakolaisista kuitenkin pysyy edelleen Afrikassa, missä moni maa isännöi valtavia pakolaismääriä.

– Varsinkin kesän aikana, kun sää- ja meriolosuhteet ovat parantuneet, Libyasta lähdetään enemmän veneillä liikkeelle. Mutta myös lähtömaista lähdetään liikkeelle enemmän.

– 18 prosenttia on merkittävä lukumäärä, mutta sen perusteella on vaikea ennakoida tulevaa kehitystä ja päätellä, mistä eri asioista siirtolaisten kasvanut määrä johtuu.

Kyröläisen mukaan toistaiseksi on mahdotonta sanoa, onko kyseessä kasvava ja pysyvä kehityssuunta.

Ihmiset lähtevät liikkeelle Länsi- ja Keski-Afrikan maista kohti Eurooppaa paremman elämän toivossa. Lähtöön vaikuttavat muun muassa hallitsematon väestönkasvu ja ilmastonmuutos, jotka aiheuttavat moninaisia taloudellisia ja turvallisuuteen liittyviä ongelmia.

Kyröläisen mukaan ihmisten on helppo liikkua kohti Välimerta, koska vapaalla liikkuvuudella on pitkät perinteet eikä kauttakulkumailla aina ole toimivaa rajavalvontaa. Tämä helpottaa myös salakuljettajien toimintaa.

Sisällissodan kanssa kamppailevaan Libyaan ei ole onnistuttu muodostamaan toimivaa keskushallintoa sen jälkeen, kun Libyan johtaja Muammar Gaddafi syrjäytettiin vuonna 2011. Maassa on kaksi kilpailevaa parlamenttia ja kolme hallitusta.

– Jos salakuljettajien on vaikea toimia ja riski jäädä kiinni on suuri, niin totta kai se vaikuttaa heidän toimintaansa ja kauttakulkumaista Eurooppaan suuntautuviin siirtolaisvirtoihin.

– Esimerkiksi Libya on sekasortoisessa tilassa, eikä siellä ole koko maan kattavan hallituksen hallinnassa olevia turvallisuusjoukkoja ja rajavalvontaviranomaisia. Libya on suuri maa, ja koko raja-alueen valvonta vaatisi paljon enemmän kapasiteettia kuin mitä maalla nyt on.

”Libyan talous on jäätynyt”

Libya on ollut aikaisemmin merkittävä kohdemaa siirtolaisille.

– Libya on valtava maa ja työllistänyt aikaisemmin paljon siirtolaisia. Suurin libyalaisista on ollut ja on edelleen julkisella sektorilla töissä, mutta siirtolaiset ovat tehneet paljon töitä muilla sektoreilla.

Libyan talous on tällä hetkellä erittäin huonossa kunnossa. Julkisen sektorin palkkojen maksussa on vaikeuksia, koska talous perustuu pitkälti öljyyn ja sen pumppaus ja vienti on romahtanut konfliktin vuoksi. Öljytulot muodostivat aiemmin yli 90 prosenttia valtion tuloista.

– Libyan keskuspankki ei ole suostunut siirtämään ministeriöille tarvittavia rahavaroja, joten palkanmaksu ja muu taloudellinen toiminta on keskeytynyt.

– Libyan talous on jäätynyt eikä pysty enää imemään normaalilla tavalla siirtolaisia, joista osa ei välttämättä pyrkisi Eurooppaan vaan jäisi taloudellisiksi siirtolaisiksi Libyaan.

YK:n tukeman ja kansainvälisesti tunnustetun Libyan hallinnon pääministeri Fayez al-Sarraj ja Libyan itäisen hallituksen johtaja, kenraali Khalifa Haftar tapasivat viime viikolla Pariisissa Ranskan presidentin Emmanuel Macronin isännöimissä keskusteluissa. Libyassa on tarkoitus käydä vaalit ensi vuoden keväällä.

– Jos Libyan yhteiskunnallinen ja taloudellinen tilanne saataisiin vakautettua, se vaikuttaisi osaltaan maan kautta kohti Eurooppaa tuleviin siirtolaisvirtoihin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)