Verkkouutiset

Kansanedustaja lietsoo islam-vastarintaa: Muslimien muutettava takaisin kotimaihinsa

Kansanedustaja Olli Immosen (ps.) mielestä suomalaisten tehtävänä on "suojella länsimaista kulttuuria Pohjolassa", mikä edellyttää "islamilaisen kulttuuri-invaasion vastaisen demokraattisen vastarinnan voimistamista Suomen kansan keskuudessa".
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– En halua sellaista tulevaisuutta maallemme, jossa suomalaiset jälkipolvet joutuvat aloittamaan päivänsä muslimien muezzin-huutojen kaikuessa minareeteista kaupungeissamme. En myöskään toivo koskaan näkeväni maamme kaduilla varjoihmisen asemaan alennettujen burqaa ja niqabia pitävien naisten massaa, kirjoittaa perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen Uuden Suomen blogikirjoituksessaan. Immonen toimii myös kansallismielisen Suomen Sisu -järjestön puheenjohtajana.

– Maamme kaikkien väestöryhmien sukupuolesta, iästä tai etnisestä taustasta riippumatta olisi lähdettävä mukaan islamisaation vastaiseen kamppailuun, sillä vain islamin vaikutusvallan patoaminen Euroopassa takaa meille kaikille inhimillisen elämän edellytykset, Immonen jatkaa.

Kansanedustajan mielestä Euroopan ja Suomen islamisoituminen on torjuttava päättäväisesti. Hänen mukaansa se edellyttää hallinnollisten sekä lainsäädännöllisten muutosten käynnistämistä Euroopassa, jotta maahanmuutto muslimimaista saataisiin alennettua minimaaliselle tasolle.

– Lisäksi länsimaissa asuvien muslimien muuttamista takaisin kotimaihinsa olisi kannustettava aktiivisesti.

Eurooppaan jäävien muslimien pitäisi hänen mielestään ”solmia integraatiosopimus isäntävaltioidensa kanssa, jossa he sitoutuvat elämään sekulaarin ja liberaalidemokraattisen yhteiskuntajärjestyksen normien mukaisesti”.

– Tämä tarkoittaa niiden islamilaisten erityistapojen hylkäämistä, jotka sotivat eurooppalaista elämänmuotoa vastaan. Mikäli islamin uskoa tunnustava henkilö ei kykene sovittamaan tapojaan integraatiosopimuksen määrittelemiin puitteisiin, tulisi seurauksena olla tämän yksilön maasta karkottaminen.

Lisäksi muslimit on Immosen mukaan saatettava kantaväestön kanssa yhdenvertaiseen asemaan, mikä tarkoittaa positiivisesta diskriminaatiosta sekä nykyisestä oikeuskäytännöstä vihalainsäädännön tulkitsemisessa luopumista.

– Kaiken kaikkiaan olisi toivottavaa, että muslimien määrä ja islamin rooli eurooppalaisissa yhteiskunnissa jäisi mahdollisimman pieneksi sosiaalisen rauhan säilyttämiseksi maanosassamme.

Immonen on eritellyt ”islamisaatiotrendiin” hänen mielestään liittyviä ongelmia pitkästi blogissa julkaisemassaan kirjoituksessa. Hän kertoo, että islamin ongelmien ehkäiseminen on ollut yksi hänen poliittisen uran pääteemoista. Immonen osallistuu tänään tiistaina Ylen Ajankohtaisen kakkosen Islam-iltaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)