Olen epätoivoinen. Koetan löytää jostain vahakankaita noin kolmella eurolla metri. Ikeassa olisi kivat mutta ne ovat kuusi euroa metri.
Heitin pulpetit pois luokastani tuijotettuani niitä 30 vuotta ja otin käytäviltä kaikki hauskat ryhmätyöpöydät eli pyöreät pöydät. Pulpetit olivat 70-luvulta ja niistä irtoili jo pöytälevyt. Tuolit olivat kaikki samankokoisia niin ykkös- kuin kuudesluokkalaisille. Sama kuin aikuinen yrittäisi tehdä töitä syöttötuolissa. Tiedättekö, miksi tietokoneet vaihdetaan kolmen vuoden välein mutta pulpetteja ei koskaan? Vastaus: eri momentti.
Nyt koetan kesän aikana siis hankkia pyöreisiin, käytäviltä varastettuihin pöytiin vahakankaat, jotta 70-luvun kosteahkoon betonitasakattorumilukseen saisi hieman sitä kauneutta, mitä v. 2016 opetussuunnitelmassa tullaan pyytämään: oppilaan kauneudentajua on kasvatettava. Ostoksiin liittyy myös se ongelma, että voimme ostaa vain koulusihteeriltä saadulla ostolapulla tietystä paikasta. Mutta koska haluan ostaa paljon halvalla, haen tarjouksia ja tässä voi käydä niin, että shoppailu menee omaan piikkiin.
Vahakankaiden lisäksi aion ostaa mahdollisimman värikkäät, mieluummin oranssit, matot ja paljon viherkasveja. Luokassa on jo sohvat ja keinutuoli, oppilaiden vanhemmilta saatuja. Budjettini on 100 euroa. Miksei sisustusohjelmissa koskaan sisusteta luokkahuonetta? Miksi kaikki luokat ovat rumia?
Eikä tässä kaikki. Aion myös syksyllä lopettaa kirjojen mukaan etenemisen. Katson opetussuunnitelmasta, mitä minun kuuluu opettaa 6-luokkalaisille ( 28 oppilasta muuten) ja sitten tehdä kokonaisuuksia, mitkä kestävät aina kuukauden. Minulla on käytössä ruutuvihot, tietokoneluokka ja satunnaisesti iPadit (niitä saatiin tasa-arvorahalla 40 kpl). Kirjoja käytetään apuna mutta kummasta luulette lapsen hakevan tiedon mieluummin: kirjasta vai kännykästä? Minun luokassani kännykkää käytetään tiedonhakuun ja siksi sen käyttö muuhun on menettänyt merkityksensä.
Luin, että aivot pitävät ilosta ja intohimosta ja niitä käyttämällä oppii helpommin. Pelko ja jännitys estävät oppimista. Siispä kokeet pois. Tarvitseeko oppilaan tietää kokeessa tai ylipäätään elämässä, miten sarkajako suoritettiin tai kolmen K:n sääntö on koho, kylmä, kompressio? Onko tietäminen vanhanaikaista, kysyy Sugata Mitra luennossaan ” Build a school in the cloud”. Jos sinulla on 20 minuuttia aikaa, googlaa tuo huippuluento ja katso. Tulet valaistumaan.
Vuoden 2016 uudessa opetussuunnitelmassa on yksi lause tai oikeastaan kaksi ylitse muiden.
Jokainen lapsi on ainutlaatuinen. Jokaisella lapsella on oikeus kasvaa täyteen mittaansa ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä. Tulen hokemaan näitä lauseita jokaiselle joka paikassa.
Vaadin jokaiselle sopivaa opetusta, myös lahjakkaille. Jos jokainen lapsi saisi olla ainutlaatuinen, opettelisin tuntemaan hänet ensin, kehuisin hänen taitojaan ja kuuntelisin, mitä hänellä on sanottavaa. Ottaisin selville hänen kiinnostuksensa kohteet ja niitä hyväksi käyttämällä opettaisin tarvittavat asiat. Ennen kaikkea, koettaisin saada hänet ihastelemaan kaikkea uutta ja tuntemaan halua oppia lisää. Rohkaisisin heittäytymään ja ottamaan riskejä ja koettaisin hieman varoittaa, että aina ei voi onnistua. Sitten kirjoittaisin hänelle todistuksen keväällä: Innostunut hienosti uusista asioista, olet luova ja olet keksinyt monta ratkaisua luokkamme ongelmiin. Pidit upean esitelmän hevosista ja käyntimme ratsastustunnillasi jäi varmasti kaikkien mieleen. Osaat toimia hienosti ryhmässä ja otat kaikki huomioon. Toivoisin ensi vuonna näkeväni vielä vähän rohkeamman tytön, kun kysyn mielipidettäsi.
Tai en minä tiedä, miksi minun pitää kirjoittaa todistus. Ehkä voin vain kertoa sen hänelle tai kirjoittaa hänelle sen kirjeen muotoon.
Nelson Mandela on sanonut: Education is the most powerful weapon which you can use to change the world.
Maarit Korhonen on turkulainen luokanopettaja, jonka missiona on uudistaa koulua.
