Verkkouutiset

Näköpiirissä ei ole repivää linjavaalia

BLOGI

Alberto Claramunt
Alberto Claramunt
Alberto Claramunt oli Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja 17.9.2021 saakka.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jyrki Kataisen päätös luopua kokoomuksen puheenjohtajan tehtävästä oli samaan aikaan sekä looginen että yllättävä.

Looginen se oli siksi, että kymmenen vuotta on nykyisessä turbulentissa mediamaailmassa pitkä aika. Se on sitä erityisesti puheenjohtajalle itselleen. Yllättävä päätös oli siksi, että Kataisen kokoomus oli saanut uutta virtaa ja nokka näyttää olevan ainakin maltillisesti ylöspäin.

Kataisen päätöksen yhteydessä on syytä muistuttaa, mitä kunniapuheenjohtaja Ilkka Suominen sanoi Nykypäivän haastattelussa vajaa vuosi sitten:

”Jos asetun ystäväni ja henkilön taakse, niin sanoisin, että älä ole niin velvollisuudentuntoinen, että jatkat. Aika aikaa kutakin, olet ihan riittävän taakan kantanut”.

Tätä kommenttia tulkittiin niin, että Suominen olisi ollut huolissaan kokoomuksen kannatuksesta ja Kataisen kyvystä viedä puolue vaalivoittoon. Ensisijaisesti kyse oli kuitenkin siitä, mitä Suominen sanoi: ei kannata uhrata itseään, on muutakin elämää kuin puolueen johtaminen.

Jyrki Katainen sanoi tunteikkaassa puheessaan lauantaina, että on aika hakea uusia haasteita. Kansainväliset tehtävät kiinnostavat jatkossa. Mahdollisuuksia ovat euroryhmän puheenjohtajuus ja muut korkeat tehtävät EU:ssa, jollainen olisi myös komissaarin paikka.

Katainen loi puheenjohtajakaudellaan uudenlaista puolueen johtamiskulttuuria. Hänellä oli poikkeuksellinen kyky vetää porukkaa mukaansa ilman sen kummempaa äkseerausta. Kuuden puolueen hallituksen johtaminen ei ollut optimaalinen paikka tälle johtamistavalle, mutta tilanne olikin poikkeuksellinen: monipuoluehallituksen kahden ankkuripuolueen kokoomuksen ja SDP:n valta on vähäisempää kuin esimerkiksi Lipposen sateenkaarihallituksissa. Se tekee hallitsemisesta hankalampaa.

Entä kokoomus, mitä nyt? Kokoomuksessa ei ole näköpiirissä suurta ja repivää linjavaalia. Puoluekenttä luultavasti hakee puheenjohtajaa, joka kykenee luotsaamaan kokoomuksen suurimmaksi puolueeksi tai vähintäänkin hallitukseen. Se vaatii yli 20 prosentin kannatusta. Haussa on nykyiseen tilanteeseen paras tyyppi.

Tarjolla on useita päteviä kandidaatteja. Tässäkin suhteessa Jyrki Kataisen kausi oli menestys: kokoomuksen tulevaisuus vaikuttaa aivan kohtuulliselta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)