Verkkouutiset

Yritysten kustannustuesta tulossa uusi hakukierros

Myös suurille yrityksille on valmisteilla korvaus asiakastilojen sulkemisesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan kustannustuesta järjestetään neljäs hakukierros, jossa yritykset voisivat hakea tukea maalis-toukokuulta. Tuen ehdot säilyisivät ennallaan.

Lisäksi suurille yrityksille maksettaisiin erillistä korvausta, jos niiden toimitilat on suljettu lain tai viranomaisen määräyksestä koronaepidemian vuoksi. Sulkemiskorvauksen ehdoista ja määrästä neuvotellaan parhaillaan Euroopan komission kanssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Tavoitteena on antaa lakiesitys eduskunnan käsittelyyn toukokuussa. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1. heinäkuuta. Kustannustuen neljännen hakukierroksen ja suurten yritysten sulkemiskorvauksen haut aukeaisivat yrityksille Valtiokonttorissa elokuussa.

– Koronapandemia on rajoittanut voimakkaasti yritysten toimintaa tänäkin keväänä, joten kustannustuen neljäs hakukierros on tarpeen. Tuemme sillä yritysten selviämistä pandemian yli. Neuvottelemme parhaillaan Euroopan komission kanssa sulkemiskorvauksesta myös suurille yrityksille, jotka jäivät EU:n valtiontukisääntöjen takia aiemmin katveeseen, sanoo elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.).

Ehdot ennallaan

Kustannustuen neljäs hakukierros olisi tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on koronapandemian vuoksi pudonnut yli 30 prosenttia tukikaudella 1.3.–31.5.2021, kun sitä verrataan vastaavaan ajankohtaan vuonna 2019.

Kaikkien toimialojen yritykset voisivat jatkossakin hakea kustannustukea. Valtioneuvosto antaa erikseen asetuksen toimialoista, jotka voivat hakea tukea ilman lisäperusteluja.

Näitä ovat toimialat, joiden liikevaihto on laskenut vähintään kymmenen prosenttia tukikaudella. Jos yritys ei kuuluisi asetuksessa määriteltyyn toimialaan, sen olisi perusteltava erikseen liikevaihdon lasku koronan takia.

Yksinyrittäjät voisivat edelleen hakea kustannustukea. Tuki olisi vähintään 2[nbsp]000 euroa, jos tuen ehdot täyttyvät. Tuen enimmäismäärä olisi jatkossakin miljoona euroa.

Sulkemiskorvaus valmisteilla myös suurille yrityksille

Suurten yritysten sulkemiskorvauksesta neuvotellaan parhaillaan Euroopan komission kanssa. Se koskisi yrityksiä, joissa on vähintään 50 työntekijää ja jotka on määrätty suljettavaksi lain tai viranomaisen päätöksellä.

Tällaisia yrityksiä ovat esimerkiksi ravintolat ja muut ravitsemisyritykset, jotka suljettiin tilapäisesti asiakkailta majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetulla lailla.

Korvausta voitaisiin maksaa myös yrityksille, jotka kunta tai aluehallintovirasto on sulkenut tartuntatautilailla. Näitä ovat esimerkiksi liikunta- ja urheilutilat ja kuntosalit, yleiset saunat, uimahallit ja kylpylät sekä sisäleikkipuistot.

Suurille yrityksille maksettaisiin korvauksena 70 prosenttia sulkemisajan kustannusten ja tulojen erotuksesta. Tuen ehtona olisi, että yrityksen liikevaihto on laskenut vähintään 30 prosenttia sulkemiskaudella verrattuna vastaavaan aikaan vuonna 2019.

Tuesta vähennettäisiin sulkemisaikaan ja koronapandemiaan liittyvät vakuutuskorvaukset sekä muut samoihin kustannuksiin kohdistuvat valtiontuet.

Yrityksen olisi hakemuksessaan toimitettava tilintarkastajan tarkastusraportti tukikauden liikevaihdosta, voitto-osuudesta ja kustannuksista, vertailukauden liikevaihdosta ja saaduista vakuutuskorvauksista tai muusta valtiontuesta.

Suurten yritysten sulkemiskorvaukseen sovellettaisiin uutta EU:n valtiontukiohjelmaa, jossa koronatukien maksimisumma on kymmenen miljoonaa euroa. Tukiohjelman nojalla olisi mahdollista myöntää myös kustannustukea. Tukiohjelma edellyttää vielä Euroopan komission lopullista hyväksyntää.

Mikro- ja pienyritysten sulkemiskorvauksen haku on jo käynnistynyt Valtiokonttorissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)