Suomen Yrittäjien kyselyn mukaan parhaat yrittäjäkunnat ovat Seinäjoki, Lieto ja Muurame. Maakunnista Pohjois-Karjalassa yrittäjät olivat tyytyväisimpiä kuntien toimintaan.
Elinkeinopolitiikka ja resurssit, viestintä ja tiedottaminen ja koulutus ja osaaminen saavat yrittäjiltä parhaat arviot. Tyytymättömimpiä yrittäjät ovat kunnan hankintapolitiikkaan. Tiedot käyvät ilmi Suomen Yrittäjien Elinkeinopoliittinen mittaristo -kyselystä, joka julkistettiin keskiviikkona Kunnallisjohdon seminaarissa Tampereella.
Kaikilla osa-alueilla yrittäjien arviot ovat parantuneet edellisestä, kaksi vuotta sitten tehdystä kyselystä. Nyt kyselyyn vastasi yli 5[nbsp]800 yrittäjää eri puolilta Suomea.
– Kyselyn tulos osoittaa, että kunnissa on laajalti ymmärretty, että ilman yrityksiä kunta kuolee pois. Siksi viisaat kuntapäättäjät pohtivat ja toteuttavat aktiivisesti keinoja yritystoiminnan edistämiseksi, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
– Onneksi kuntajohto ympäri Suomen ymmärtää kasvavassa määrin yrittäjyyden merkityksen verotulojen, työpaikkojen ja palveluiden mahdollistajana. Yrittäjäjärjestö haluaa olla vahvasti kuntapäättäjien tukena, hän jatkaa.
– Pelkät puheet riitä. Jyvät erottuvat akanoista, kun siirrytään sanoista tekoihin. On tärkeää, että koko kunnan henkilöstö sitoutuu kuntastrategiaan ja toimii arjessa sen mukaan, elinkeinopolitiikan asiantuntija Hannamari Heinonen sanoo.
– Pohjois-Karjalan kunnat ovat menestyneet hyvin. Mutta haasteena on se, että pohjoiskarjalainen Siun Sote -kuntayhtymä ei ymmärrä yrittäjyyden voimaa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tällä hetkellä kuntayhtymän hankintapolitiikka pahimmallaan tappaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä, elinkeinoasioiden päällikkö Susanna Kallama varoittaa.
Yrittäjien mielestä parhaat kunnat
Yli 50[nbsp]000 asukasta
1. Seinäjoki
2. Jyväskylä
3. Joensuu
4. Kouvola
5. Salo
6. Kuopio
7. Oulu
8. Rovaniemi
9. Lappeenranta
10. Turku
10[nbsp]000-50[nbsp]000 asukasta
1. Lieto
2. Ilmajoki
3. Lieksa ja Ylöjärvi
5. Lempäälä
6. Ulvila
7. Pirkkala
8. Naantali
9. Kaarina
10. Alavus
Alle 10[nbsp]000 asukasta
1. Muurame
2. Merikarvia
3. Vieremä
4. Keitele
5. Säkylä
6. Ilomantsi
7. Pomarkku
8. Karvia
9. Siikainen sekä Rusko
Yrittäjien mielestä parhaat maakunnat
1. Pohjois-Karjala
2. Satakunta
3. Etelä-Pohjanmaa
4. Pirkanmaa
5. Savo
6. Varsinais-Suomi
7. Pohjois-Pohjanmaa
8. Keski-Suomi
9. Lappi
10. Uusimaa
11. Etelä-Karjala
12. Etelä-Savo
13. Kainuu
14. Keski-Pohjanmaa
15. Pääkaupunkiseutu
16. Kymi
17. Rannikko-Pohjanmaa
18. Häme
19. Päijät-Häme
Suomen Yrittäjät kartoittaa Elinkeinopoliittinen mittaristo -kyselyllä kuntien ja yrittäjien yhteistyötä ja elinkeinopolitiikan tilaa valtakunnallisesti, alueellisesti ja kuntakohtaisesti. Kysely tehdään kahden vuoden välien. Kysely toteutettiin yhteistyössä IROResearchin kanssa 16.2.–16.4. Kyselyyn vastasi 5[nbsp]835 Suomen Yrittäjien jäsenyrittäjää.