X
SULJE MAINOS
Rasismikohu sai alkunsa fuksitapahtumasta. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Yliopiston varadekaani IS:lle rasismista: Johdossa valkoihoista porukkaa

Samuli Siltasen mukaan yliopistoyhteisö ei ota riittävällä tavalla huomioon eritaustaisia ihmisiä.

Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan varadekaani Samuli Siltasen mukaan rasismia löytyy edelleen sekä yliopistolta että muualta yhteiskunnassa.

Hän mainitsee Ilta-Sanomille esimerkkinä tilanteet, joissa vähemmistöön kuuluvia puhutellaan kohdattaessa englanniksi, vaikka näiden äidinkieli olisi suomi. Varadekaanin mukaan yliopistoyhteisö ei ota riittävällä tavalla huomioon eritaustaisia ja eri vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä.

– Myös luennoitsijan osaamista on kyseenalaistettu hänen vähemmistöstatuksensa takia. Ja jos nyt katsoo esimerkiksi yliopiston johtoa, niin kyllähän siellä pääosin suomenkielistä ja valkoihoista porukkaa on, Samuli Siltanen toteaa.

Afrikan tähti -peliä koskeva kohu sai alkunsa maantieteen opiskelijoiden fuksitapahtumasta. Saksalainen vaihto-opiskelija arvosteli tapahtumaa sosiaalisessa mediassa.

Varadekaani arvioi kohun saavuttaneen kohtuuttomat mittasuhteet. Hän silti toteaa, että asia heijastelee suurempaa sisäistä ongelmaa. Asianosaiset ovat saaneet asiattomia tekstiviestejä ja joutuneet somemyllytykseen.

– Osa opiskelijoista on hyvin kuormittuneita. Noin kymmenkunta opiskelijaa on hyvin ahdistuneita ja tuntee olonsa turvattomaksi. Heille on tarjottu opintopsykologin palveluja, Siltanen sanoo.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt