X
SULJE MAINOS
Rokotushanketta on vauhditettu uusilla pop-up-pisteillä. / LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Ylilääkäri IS:lle: Vieraskieliset ovat alttiita disinformaatiolle

Maahanmuuttajien osuus sairaalahoidossa on noussut tietyillä alueilla jopa 80 prosenttiin.

Maahanmuuttajien osuus on korostunut viime kuukausien aikana rokottamattomien ryhmässä. Ilmiötä on selitetty muun muassa matalalla koulutustasolla ja epäilyksenä viranomaisia kohtaan.

Ilta-Sanomien mukaan vieraskielisten osuus Varsinais-Suomen koronapotilaista oli 80 prosenttia viikolla 38. Infektioylilääkäri Asko Järvisen mukaan osuus on vaihdellut HUS-alueella 30–50 prosentissa.

Hänen mukaansa maahanmuuttajat suhtautuvat rokotuksiin muuta väestöä kriittisemmin esimerkiksi kielitaidottomuuden vuoksi.

– He ovat myös alttiita vieraskieliselle disinformaatiolle, Asko Järvinen sanoo.

THL:n mukaan koronarokotusten esteenä voivat olla myös digitaitojen puute sekä haasteet pankkitunnusten saamisessa ja rokotuspaikalle pääsemisessä. Ratkaisuna on ollut uusien pop-up-rokotuspisteiden perustaminen.

Moniheli ry:n toiminnanjohtaja Abdirahim Hussein kehottaa taistelemaan disinformaatiota vastaan.

– Samalla tavalla kuin muissakin väestöryhmissä, myös maahanmuuttajissa on denialisteja eli heitä, jotka sanovat, että koronaa ei ole olemassa eikä rokote auta mitään, Hussein sanoo.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt