Kojelautakameroiden myynti on tasaisessa kasvussa, kertoo Ylen uutiset.
Poliisille kaikki tieto on onnettomuustutkinnassa arvokasta, myös muiden autoilijoiden kuvaama materiaali ennen onnettomuutta.
– Vakavimmissa onnettomuuksissa yritämme kääntää kaikki kivet tapahtuneen selvittämiseksi. Poliisi voi takavarikoida tälläisen laitteen ja tehdä siihen laite-etsinnän, kertoo Ylelle ylikomisario Simo Pukkila Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Poliisi muistuttaa, että liikennevalvonta on ennen kaikkea poliisille kuuluvaa työtä.
– Tapauskohtaisesti mietitään, otetaanko asiaa tutkintaan. Toki rikosilmoitus kirjataan ja tutkitaan tarpeen mukaan. Kansalaisten ei pidä kuitenkaan ryhtyä toisiaan valvomaan.
Pukkilan mukaan toinen poliisin työtä lisäävä asia on nettiin ladatut autokameravideot, joista liikenteessä törttöillyt voidaan tunnistaa. Pukkilan mukaan kyseessä voi olla rikos, jos videon julkaisee ilman siinä esiintyvän ihmisen lupaa.
Liikenneturvan asiantuntijan arvion mukaan kojelautakamera on asennettu noin viiteen prosenttiin kaikista autoista.
Liikennevakuutuskeskuksen yhteydessä toimiva Onnettomuustietoinstituutti on vahvistanut Ylelle arvion olevan ainakin oikean suuntainen. Sen vuosittain tutkimista noin 200 onnettomuudesta alle kymmenessä on tarjolla autokamerakuvaa.