Tanska evakuoi ensimmäistä kertaa kansalaisensa al-Holin pakolaisleiriltä Syyriasta, Yle uutisoi.
Kyseessä on 13-vuotias poika, jonka vanhemmat matkasivat neljä vuotta sitten Syyriaan Isisin hallitsemalle alueelle.
Tanskan viranomaisten mukaan Al-Holin leiriltä haettava poika on vaikeasti haavoittunut ja saa sairaalahoitoa ennen kuin hänet voidaan siirtää Tanskaan. Poika haavoittui DR:n mukaan selkään, kun häntä ammuttiin Isisin viimeisen tukikohdan Baghuzin hallinnasta käydyn taistelun aikana. Politiken-lehden tietojen mukaan pojan jalat ovat halvaantuneet haavoittumisen seurauksena.
Pojan äiti ja sisko jäävät edelleen pakolaisleirille. Perheen isän kerrotaan menehtyneen.
Al-Holin leirillä on yhteensä viisi tanskalaista ISIS-naista ja kahdeksan lasta. Muilla Pohjois-Syyrian leireillä on lehden mukaan lisäksi viisi tanskalaista lasta.
Tanskan viranomaiset eivät ole vielä tehneet päätöksiä muiden Syyrian leireillä olevien tanskalaisten evakuoimisesta.