Vihdintien uusi pikaratikka on saamassa etuajo-oikeuden Mannerheimintien sisääntuloväylällä, Yle kertoo.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta on tänään päättämässä Vihdintien pikaraitiotien ja kantakaupungin raitoteiden yleissuuunnitelmasta.
Päätökset liittyvät Vihdintien runsaasti julkisuutta saaneeseen myllerrykseen. Pääkaupungin keskeisestä sisääntuloväylästä ollaan yleiskaavan mukaisesti tekemässä ”kaupunkibulevardia”. Sille sijoitetaan myös pikaraitiotie.
Liikenneinsinööri Anton Silvo kertoo Ylelle, että ratikka pannaan etusijalle Mannerheimintiellä. Tämä vaikuttaa liikenteeseen.
Pikaratikasta seuraa myös linjamuutoksia. Niistä suurimpana mainitaan raitiolinja 4:n reitin muuttaminen. Se näkyy erityisesti Munkkiniemessä.
Tavallisetkin raitiovaunut pysyvät yhä kantakaupungin katukuvassa linjamuutoksista huolimatta.
– Kaupunkiratikat säilyvät kantakaupungin liikkumisvälineenä ja niiden palvelualuetta halutaan laajentaa. Siellä syntyy uusia hyvin tärkeitä yhteyksiä, esimerkiksi Meilahti-Kamppi -väli on hyvin keskeinen ja tärkeä, Silvo toteaa.
HSL päättää reiteistä tarkemmin myöhemmin.





