Tedros Adhanom Ghebreyesus. LEHTIKUVA / AFP Christopher Black

WHO:n johtaja: Viruksen alkuperää ei vieläkään tiedetä varmasti

Tutkijaryhmä ei löytänyt Kiinasta yksiselitteisiä vastauksia koronan alkuperästä.

Maailman terveysjärjestö WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesusin mukaan kansainvälinen tutkijaryhmä ei ole saanut vastausta koronaviruksen alkuperään Kiinasta, kertoo South China Morning Post. Hänen mukaansa kaikkia teorioita tutkitaan edelleen.

– On noussut kysymyksiä, onko joitakin hypoteeseja suljettu pois… haluan vahvistaa että kaikki hypoteesit ovat edelleen auki ja vaativat lisätutkimusta ja analyyseja, Ghebreyesus sanoo.

Hänen mukaansa Wuhanissa lähes kuukauden kestänyt tutkimus on kuitenkin antanut tärkeää tietoa, joka on vienyt lähemmäksi koronaviruksen alkuperän ymmärtämistä.

Tutkijaryhmä on pitänyt erittäin epätodennäköisenä esitettyä teoriaa siitä, että virus olisi levinnyt laboratoriosta. Tutkimusaineisto viittaa ryhmän mukaan viruksen levinneen ihmisiin lepakoista neljällä mahdollisella eri tavalla.

Yhdysvallat haluaa kuitenkin edelleen varmistaa tutkijaryhmän havainnot itsenäisesti.

 

 

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt