Verkkouutiset

Vihreät haluaa lapsille ylimääräisen tukipaketin

Taakka on Emma Karin mukaan kohtuuttoman suuri.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreät katsoo, että tie ulos koronasta edellyttää ylimääräistä tukipakettia lapsille ja nuorille. Paketti tarvitaan, jotta rajoitusten aiheuttama oppimis- ja hyvinvointivelka voidaan kuroa umpeen, vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari toteaa.

– Lapset, nuoret ja opiskelijat ovat kantaneet kohtuuttoman suuren taakan koronatoimien seurauksista. Siksi exit-strategian rinnalle tarvitaan monivuotinen lasten ja nuorten tukipaketti, Kari sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Vihreät katsoo, että hallituksen exit-strategiassa pitää muutenkin ottaa paremmin huomioon lasten ja nuorten asema. Puolueen mielestä ”lapset ja nuoret ensin” -periaate ei käytännössä toteudu esimerkiksi harrastusten osalta, jos sisäharrastukset sallitaan vasta elokuussa, tai jos lähiopintojen pariin pääsee vasta, kun alue on siirtynyt tartuntojen perusvaiheeseen.

– Esimerkiksi harrastuksia, leirejä ja kesäopintoja olisi mahdollista järjestää jo kesällä, jos samalla edellytettäisiin maskin käyttöä, Kari sanoo.

Hänen mielestään tartuntatautilaissa pitää jo nyt ottaa huomioon se, että tulevaisuudessakin valtioita voi kohdata laaja pandemia.

– Emme halua että maskisuosituksesta luovutaan ennen muiden rajoitusten höllentämistä, vaan vaadimme velvoitetta maskin käyttöön säädettäväksi tartuntatautilakiin myös tulevia virusuhkia varten, Kari sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)