Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi Keskuskauppakamarin suuressa veropäivässä keskiviikkona kannattavansa Euroopan valuuttarahaston perustamista.
Itse idea ei ole uusi. Sitä ovat ehdottaneet niin Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker, Saksan liittokansleri Angela Merkel kuin Ranskan presidentti Emmanuel Macronkin. Euroopan johtavien poliitikkojen puheissa valuuttarahaston idea on jäänyt hämärän peittoon.
Tähän mennessä julkisuudessa esillä olleilla suunnitelmilla valuuttarahastosta on kuitenkin keskeinen kytkös euroalueen tulevaisuuskeskustelussa eniten puhututtavaan asiaan: velkojen yhteisvastuuseen.
– Mitä talous- ja rahaliiton kehittämiseen tulee, Suomen näkökulmasta jokaisella euromaalla on ensisijainen vastuu omasta taloudestaan ja sitä kautta koko euroalueen menestyksestä, Orpo totesi puhuessaan Keskuskauppakamarin Suuressa veropäivässä.
Jokaisen maan itsenäinen vastuu veloistaan on asia, josta Suomi aikoo pitää kiinni. Myös Merkel on tehnyt selväksi, että velkojen yhteisvastuuta ei hyväksytä.
Monien yllätykseksi myös Emmanuel Macron sanoi tiistaina Eurooppa-puheessaan selväsanaisesti, että hän ei aja missään tapauksessa velkojen yhteisvastuuta.
Velkojen yhteisvastuu ei ole edes aihe, joka olisi kenenkään johtavan eurooppalaisen päättäjän agendalla.
Suomessa asia on kirjattu jopa hallitusohjelmaan. Lisäksi Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ohjelmassa todetaan, että ”hallitus pyrkii palauttamaan no bail out -säännön uskottavuuden”.
No bailout -sääntö pohjaa Lissabonin sopimuksen 125. artiklaan, joka kieltää unionia tai jäsenmaita ottamasta vastuulleen toisten jäsenmaiden velkoja. Yhteisvastuu on siis Euroopan unionin perussopimuksen tasolla kategorisesti kielletty. Eurokriisin pelastusoperaatioissa siitä kuitenkin joustettiin.
Mahdollisuus no bailout -säännön uskottavuuden palauttamiseen voi löytyä nimenomaan Euroopan valuuttarahaston (EMF, European Monetary Fund) kautta.
Velat yhteisvastuullistettiin
Euroopan valuuttarahasto ei ole aivan tuore idea. Saksalaiset turivin ekonomistit Daniel Gros ja Thomas Mayer ehdottivat valuuttarahastoa Centre for Economic Policy Researchin kirjoituksessa jo maaliskuussa 2010 ennen kuin Kreikan velkakriisi leimahti liekkeihin saman vuoden toukokuussa. Ehdotuksen ydinidea oli mahdollistaa velkajärjestelyt.
Toukokuussa 2010 eurooppalaiset päättäjät olivat pakkoraossa. Kriisin pelättiin leviävän muihin velkaantuneisiin maihin kuten sitten kävikin. Velkajärjestelyn taas pelättiin aiheuttavan massiiviset tappiot eurooppalaisille pankeille ja johtavan koko Euroopan laajuiseen pankkikriisiin.
Velkajärjestelyn sijaan Euroopan unionin päättäjät päätyivät 110 miljardin euron hätälainaan Kreikalle yhdessä IMF:n ja Euroopa keskuspankin kanssa. Kreikan lainoittamista jatkettiin sittemmin toisella ja kolmannella tukipaketilla ensin Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) ja sitten Euroopan vakausmekanismin (EVM) kautta. Velka käytännössä yhteisvastuullistettiin. Toisen tukipaketin yhteydessä suoritettiin monimutkainen yksityisten sijoittajien velkajärjestely sijoittajien kannalta varsin hyvin ehdoin. Velkakestävyyttä ei silläkään saavutettu, eikä siihen ole johtamassa kolmas tukipakettikaan. Siksi IMF ei ole suostunut osallistumaan kolmanteen tukipakettiin.
IMF:n säännöt edellyttävät, että se osallistuu ainoastaan velkaohjelmiin, jotka johtavat velkakestävyyteen. Näiden ehtona IMF edellyttää velkajärjestelyitä, jos velkakestävyyttä ei muuten saavuteta. IMF pystyi osallistumaan Kreikan, Irlannin, Portugalin, Espanjan ja Kyproksen tukipaketteihin, koska euromaat suostuivat osallistumaan lainoittamiseen.
Eurooppalaisen valuuttarahaston keskeinen ajatus on se, että komissio ja IMF eivät olisi enää mukana, jos jokin euroalueen maa joutuisi vaikeuksiin. Se tekisi eruoalueesta itsenäisemmän ja riippumattomamman muusta EU:sta ja IMF:stä. Euroalueen asiat olisivat euroalueen asioita. Silloin EMF:n pitäisi huolehtia myös velkajärjestelyistä ja pitää huolta siitä, että ohjelmat johtavat velkakestävyyteen velkojen yhteisvastuullistamisen sijaan.
Ilman velkajärjestelyiden mahdollisuutta valuuttarahasto olisi puhdas velkojen yhteisvastuullinen takausjärjestelmä. Se johtaisi moraalikatoon: jokainen jäsenmaa tietäisi, että kriisissä muut jäsenmaat tulisivat pelastamaan. Sijoittajat tietäisivät tämän, mikä mahdollistaisi jäsenmaille halvat lainat – sekä jälleen kerran ylivelkaantumisen.
Hallitut velkajärjestelyt mahdollisiksi
EMF:stä julkisuudessa käydyssä keskustelussa on ollut esillä, että valuuttarahasto voisi paitsi valvoa autettavien maiden rakenteellisia uudistuksia ja budjettikriteerien täyttämistä, myös sopia hallituista velkajärjestelyistä.
”Tulevaisuudessa, kuitenkin, keskeisen politiikkatavoitteen pitää olla markkinakurin palauttaminen mahdollistamalla epäonnistuminen”, Grosin ja Mayerin kirjoituksessa todetaan.
Merkittävä brysseliläinen ajatuspaja Bruegel julkaisi toukokuussa taloustieteen professoreiden André Sapirin ja Dirk Schoenmakerin kirjoituksen Euroopan valuuttarahastosta. Kirjoittajat pitivät tärkeänä, että mahdolliseen valuuttarahastoon integroitaisiin oma mekanisminsa hallittujen velkajärjestelyiden mahdollistamiseksi.
He ehdottivat kirjoituksessaan EMF:n kanssa yhteistyössä toimivaa Euroopan valtionvelkojen uudelleenjärjestelymekanismia (European Sovereign Debt Restructuring Mechanism, ESDRM), joka toimisi sekä oikeudellisena että taloudellisena instituutiona velkajärjestelytilanteissa.
Katainen harkitsisi
Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen esitteli viime perjantaina komission Suomen edustuston lounaalla ajatustaan siitä, että tulevaisuudessa euroalueen jäsenmaiden velkakirjat voisivat olla riskillisiä ja vastaavasti euromaat laskisivat liikkeelle yhteisiä turvallisia velkakirjoja.
Verkkouutiset kysyi, edellyttäisikö tämä jäsenmaiden velkajärjestelyiden mahdollistamista.
– En osaa ottaa tuohon ehdotonta kantaa, mutta minusta on kiinnostava ajatus käydä myös se läpi, että pitäisikö olla joku hallittu velkajärjestelymahdollisuus jäsenmaille. Korostan, että tämä ei ole komission ajattelua, Katainen vastasi.
Ajatus on keskeinen Euroopan jäsenmaiden, pankkien ja keskuspankin toiminnan kannalta. Sääntely edellyttää, että pankeilla on taseissaan tietty määrä turvallisina pidettyjä velkakirjoja. Euroopan keskuspankki taas on joutunut vieraalle maaperälle käytännössä lainoittaessaan jäsenmaita velkakirjaostoilla.
Jos jäsenmaiden velkakirjoista tulisikin riskillisiä, pitäisi Kataisen mielestä olla myös turvallisia velkakirjoja (safe assets), jotka voisivat olla rajoitetun vastuun eurobondeja. Jokainen maa vastaisi niistä vain omalla osuudellaan.
Yhteisvastuulliset velkakirjat, jotka olisi tarkoitettu velan hankitaan kansallisia budjetteja varten olisivat kuitenkin juuri sitä yhteisvastuullista velkaa, jota sekä Saksassa että Ranskassa vastustetaan.
Sen sijaan tilanne olisi eri, jos velan liikkeellelaskijana olisi euroalueen yhteinen taloushallinto, joka vastaisi itsenäisesti omasta velastaan ja jäsenmaat vastaisivat itsenäisesti omastaan.
Monia visioita
Tähän tähtää muun muassa Macronin, mutta myös komission esitys euroalueen yhteisestä taloushallinnosta. Angela Merkel on näyttänyt Macronin ajatuksille euroalueen taloushallinnosta vihreää valoa. Hän on ainakin valmis harkitsemaan asiaa. Suomessa valtiovarainminsteri Orpo on suhtautunut ajatukseen nihkeästi.
Euroalueen talous limittyy keskusteluun valuuttarahastosta. Jotkut, kuten Espanjan valtiovarainministeri Luis de Guindos, ovat nähneet EMF:n sellaisena valtiokonttorina, joka olisi jäsenmaiden käytössä silloin, kun ne tarvitsevat velkaa.
Saksan väistyvän valtiovarainministerin Wolfgang Schäublen visiossa EMF:n keskeisin funktio olisi toimia Euroopan komission sijaan euroalueen maiden valvovana elimenä, joka jo ennen kriisejä puuttuu peliin, jos jossain jäsenmaassa alijäämät alkavat kasvaa.
Schäublella on ollut Euroopassa maine finanssihaukkana, joka ei ikinä hyväksyisi euroalueen yhteistaloutta. Ääni kellossa kuitenkin muuttui viimeistään viime kesänä, jolloin hän sanoi kannattavansa paitsi euroalueen taloutta myös verotusoikeutta.
Macron ehdotti tiistain puheessa euroalueen budjetin rahoittamista ympäristö- ja digitaaliveroilla. Jos euroalueella on itsenäinen talous ja mahdollisuus ottaa velkaa, verotusoikeus on sille välttämätön, jotta se voi itsenäisesti myös huolehtia veloistaan. Vain siinä tapauksessa Euroopan taloushallinnon talous ei lisäisi jäsenmaiden yhteisvastuullisuutta. Se tosin siirtäisi finanssipoliittista päätösvaltaa pois jäsenmaista. Sen suhteen kriittistä on, mihin rahaa käytettäisiin ja kuinka paljon.
Macronin ehdotuksessa taloushallinnon rahoja käytettäisiin investointeihin tasoittamaan suhdannevaihteluita, ei esimerkiksi pysyviin maiden välisiin tulonsiirtoihin tai sosiaaliturvaan.
Suurimmaksi esteeksi taloushallinnon tielle on nyt maalattu Saksan liberaalia FDP-puoluetta, jonka eurolinja on tiukka. Saksan sunnuntaisten vaalien jälkeen ainoa poliittinen vaihtoehto hallituskoalitioksi on Merkelin johtaman CDU/CSU-liittouman, FDP:n ja vihreiden muodostama Jamaika-koalitio. Sosialidemokraattinen SPD on kieltäytynyt hallitusyhteistyöstä.
Virheellistä uutisointia
Saksalaisessa lehdistössä on viime aikoina useasti viitattu Le Monden artikkeliin syyskuun alkupuolelta, jossa FDP kuvataan Macronin painajaiseksi.
– Jos hän [Angela Merkel] liittotuu liberaalien kanssa, olen kuollut, Le Monde väitti Macronin sanoneen eräälle vieraalleen.
Sekä saksalaisessa että kansainvälisessä lehdistössä on viime aikoina virheellisesti väitetty FDP:n puheenjohtajan Christian Lindnerin torpanneen Macronin ajatukset taloushallinnosta. Tarkempi Lindnerin asiaa koskevien sanojen tarkastelu paljastaa, että siitä ei ole kyse.
– Herra Macron puhuu useammista prosenteista suhteessa kokonaistuotantoon. Saksassa se tarkoittaisi 60 miljardia euroa ja enemmän. Sellainen talous, josta sitten rahaa virtaa Ranskaan valtion kulutukseen ja Italiaan [ex-pääministeri Silvio] Berlusconin talouspoliittisten virheiden paikkaamiseen, sellainen olisi meille mahdoton ajatus ja se on meille punainen viiva, Linder sanoi.
FDP:n puheenjohtajan ja puolueen ohjelmien tarkastelu paljastaa, ettei FDP ole suoraan ottanu missään vaiheessa antaa euroalueen taloushallintoon yleiseti ottaen, ainoastaan sen kokoon ja käyttötarkoitukseen.
Yksimielisyyttä
FDP on toivonut euroalueella toimivampia periaatteita. Ennen kaikkea FDP vastustaa tiukasti tulonsiirtounionia, jossa köyhempien maiden budjetteja tilkittäisiin rikkaampien maiden kuten ennen kaikkea Saksan maksuilla. Macron ei kuitenkaan ole esittänyt taloushallinnon käyttämistä jatkuviin tulonsiirtoihin.
Lisäksi FDP vastustaa tiukasti velkojen yhteisvastuullisuutta. Tämän ajatuksen Macronkin torppasi.
FDP:n keskeisin vaatimus on no bailout -säännön palauttaminen: jokainen maa vastatkoon itse omista veloistaan. FDP haluaa ajaa alas yhteisvastuullisuuden keskeisimmän rakennelman eli EVM:n.
Tähän on olemassa jo ratkaisu: se on eurooppalainen valuuttarahasto ja velkajärjestelyiden mahdollistaminen.
Vaikuttaisi siltä, että kaikkien tavoitteet ovat aika lailla yhtäläisiä ja yhteensovitettavissa, myös Saksan hallitukseen todennäköisesti tulevan FDP:n. Ensiaskel on kuitenkin eurooppalainen valuuttarahasto ja jäsenmaiden oman velkavastuun vahvistaminen. Siitä kaikki ovat yhtä mieltä.
