On luvassa vaikeat hallitusneuvottelut, jotka saattavat kestää pitkään. Tämä oli Saksan liittopäivävaalien vaali-illan konsensusanalyysi.
Ainoa, joka ei tuntunut uskovan konsensusanalyysiin oli sosialidemokraattisen SPD:n puheenjohtaja Martin Schulz, joka pyöritteli vaali-illan studiossa silmiään liittokansleri Angela Merkelille. Merkelin pääviesti oli vaali-iltana oli, että hän haluaisi neuvotella hallitusyhteistyöstä nimenomaan murskatappion kokeneen SPD:n kanssa.
Schulz oli hetkeä aiemmin ilmoittanut SPD:n puoluetoimistolla Willy Brandt -talossa, että SPD siirtyy oppositioon. SPD sai sunnuntaina historiansa heikoimman tuloksen. Vaali-iltaa viettävät demarit olivat Willy Brandt -talolla kuin maansa myyneitä, kunnes Schulz ilmoitti siirtymisestä oppositioon. Hetken vaikutti siltä, että demareiden puoluetoimistolla olisi juhlittu vaalivoittoa, kun ihmiset intoutuivat hurraamaan: vihdoin oppositioon.
SPD:stä ei löydy minkäänlaisia haluja leikkiä hallitusneuvotteluita. Oppositio olisi puolueelle vapauttava tilaisuus kasvattaa kannatustaan.
Merkelille hallituneuvotteluihin liittyvä teatteri olisi kuitenkin ollut tuiki tarpeellinen.
Teatteriesityksen rooleja käsikirjoitettiin tiedotusvälineissä jo ennen vaali-iltaa: hallitusneuvotteluista oli määrä tulla pitkät ja vaikeat.
Liberaalipuolue FDP:n puheenjohtajasta Christian Lindneristä maalattiin useissa eurooppalaisissa medioissa henkilöä, joka heittää kapuloita rattaisiin Merkelin ja Ranskan presidentin Emmanuel Macronin suunnitelmille Euroopan talous- ja rahaliiton, EMU:n, syventämisestä.
Jamaika on ainoa vaihtoehto
Merkelille tilanne olisi ollut helpompi, jos Schulz olisi suostunut ryhtyä normaaliin prosessiin, jossa kaikkien mahdollisten hallituskoalitioiden suhteen käydään tunnustelut.
Merkel vetosi vielä maanantainakin SPD:hen, että se haluaisi käydä myös demareiden kanssa keskusteluita hallitusyhteistyöstä vihreiden ja FDP:n ohella.
Ainoat laskennalliset vaihtoehdot hallituskoalitioiksi ovat Jamaika yhdesä vihreiden ja FDP:n kanssa tai suuren koalition jatko yhdessä SPD:n kanssa. Vähemmistöhallituksen tavoittelemisen Merkel tyrmäsi epäsaksalaisena ajatuksena vaali-illan keskustelussa.
Nyt kun SPD on kategorisesti ilmoittanut jättäytyvänsä oppositioon, Merkelillä on vain yksi vaihtoehto: Jamaika. Vaihtoehtojen rajautuminen yhteen antaa kuitenkin molemmille pienille puolueille kohtuuttoman vahvan neuvotteluaseman tuoda pöytään omia tavoitteitaan.
Huomionarvoista oli se, että myös Lindner oli vaali-iltana silminnähden hermostunut tilanteesta, että SPD ei lähde edes mukaan neuvotteluihin ja kyseenalaisti Schulzin ja SPD:n halun kantaa vastuuta.
Schulz totesi vaali-illan keskustelussa, ettei Jamaika-koalition aikaansaamisessa ole ongelmia. Lindner hermostui siitä, kuinka helpoksi Schulz kuvasi tulevia neuvotteluita.
– Emme salli, että SPD päättää nyt yksin siitä, ketkä on pakotettu hallitukseen ja ketkä ei, Lindner tuhahti.
Hallitukseen ei pidä ikinä mennä riemumielin, vaan kompromissit pitää ainakin esittää raskaina hyväksyä. Muuten illuusio sortuu. Hallitusneuvotteluissa on nimittäin ennen kaikkea kyseä kasvojen pelastamisesta oman puolueväen ja äänestäjien silmissä.
Sama asia paljastui, kun vihreiden kärkiehdokas Katrin Göring-Eckardt yritti painottaa studiossa, kuinka vaikeaa on sovittaa yhteen vihreiden ja FDP:n ilmastonäkemyksiä. Lindner vakuutti Göring-Eckardtin kauhuksi, ettei asiassa ole mitään ongelmaa. Ristiriidat olivat hänen mukaansa vain vaalien vastakkainasettelua.
Kasvojen pelastamista
Vaikka Lindnerin johtama FDP on mainostanut itseään Eurooppa-myönteisenä puolueena ja suhtautuu innostuneesti ajatukseen eurooppalaisen yhteisen puolustuksen, jopa parlamentaarisesti valvotun yhteisen armeijan rakentamisesta, puoluejohto on eurokriittisen jäsenkunnan vanki.
Markkinaliberaali FDP osallistui Merkelin toiseen hallitukseen vuosina 2009-2013. Samaan ajanjaksoon osui eurokriisi ja tukipaketeista päättäminen. FDP suhtautui jo tuolloin kriittisesti tukipaketteihin, mutta joutui Merkelin hallituksen vankina osallistumaan kriisimaiden pelastusoperaatioihin, jotka puolueen mielestä olivat vastoin perussopimuksia.
Vuonna 2013 puolue putosi Saksan liittopäiviltä kokonaan. Yksi syy kannatuksen romahdukseen oli europolitiikka. FDP:n jäsenistö ei kannata keskussuunnittelua eurooppalaisella tasolla, vaan markkinataloutta.
Samana vuonna perustettiin myös nyt liittopäiville ensi kertaa rynnistänyt AfD-puolue, joka oli alkujaan ennen kaikkea eurokriittinen taloustieteelliseen politiikkakritiikkiin pohjannut ”professoripuolue”. Maahanmuuttovastaisuus hiipi AfD:n agendalle vasta myöhemmin.
AfD:ssä on kuitenkin edelleen taloussiipensä ja se sai aiemmin paljon kannattajia myös FDP:stä.
Tätä taustaa vasten Lindner tekee nyt kaikkensa, ettei FDP:n äänestäjille muodostuisi kuvaa, että puolue olisi valmis yhteisvastuuseen ja keskussuunnitteluun eurotasolla. Jos Jamaika-hallitus aiotaan saada aikaiseksi, FDP:n on tässä keskeisessä Eurooppa-kysymyksessä kyettävä osoittamaan, että se pystyy estämään ainakin suurimmat euroalueen talouden yhteisvastuullisuutta lisäävät aloitteet.
Ei jeesiä Berlusconille
Lindneriltä kysyttiin Saksan yleisradion ZDF:n keskusteluohjelmassa, miten hän suhtautuu presidentti Macronin ehdotuksiin eurooppalaisesta valtiovarainministeristä ja euroalueen yhteisestä taloushallinnosta budjetteineen.
Valtiovarainministerin nimittämistä vastaan Lindnerillä ei ollut mitään, ellei se tarkoittaisi mahdollisuutta manipuloida euroalueen tunnuslukuja.
Yhteiseen budjettiin hän suhtautui sen sijaan torjuvasti.
– Herra Macron puhuu useammista prosenteista suhteessa kokonaistuotantoon. Saksassa se tarkoittaisi 60 miljardia euroa ja enemmän. Sellainen talous, josta sitten rahaa virtaa Ranskaan valtion kulutukseen ja Italiaan [ex-pääministeri Silvio] Berlusconin talouspoliittisten virheiden paikkaamiseen, sellainen olisi meille mahdoton ajatus ja se on meille punainen viiva, Linder sanoi.
Mitä tämä tarkoittaa?
Lindner torjui siis ensinnäkin kokoluokaltaan suuren euroalueen budjetin, mutta ei budjettia kategorisesti. Sen lisäksi hän torjui ajatuksen siitä, että rahoja käytettäisiin suoriin valtioioden välisiin siirtoihin paikkaamaan jäsenmaiden budjetteja.
FDP ei ole missään vaiheessa sanoutunut irti EMU:n kehittämisestä, päinvastoin, FDP on vaatinut selkeämpiä toimintalinjoja EMU:lle. FDP haluaisi, että no bailout -sääntöön palattaisiin, että jäsenmaat vastaisivat itse omasta velastaan, kriisimekanismi EVM ajettaisiin vähitellen alas, jäsenmaille mahdollistettaisiin hallitut velkajärjestelyt ja että maat voisivat tarvittaessa myös erota eurosta.
Jos euroalueen talous toimisi jäsenmaiden taloudesta erillään, jopa edellytys yhteistaloudelle olisi se, että jäsenmaiden vastuuta omista veloistaan vahvistettaisiin.
Aiemmin esillä olleissa visioissa euroalueen budjettia on ajateltu käytettävän suhdanneluonteisesti vaikeassa tilanteessa olevien maiden auttamiseen esimerkiksi investoinnein – ei suinkaan suoriin jäsenmaiden budjettipaikkauksiin.
Loppujen lopuksi Merkelin johtaman CDU/CSU-liittouman ajattelu EMU:n kehittämisen suhteen on hyvin ehdollista: taloussääntöjä pitää noudattaa, niitä valvottaisiin euroalueella tiukemmin, maiden pitää sioutua rakenteellisiin uudistuksiin ja yhteisvastuullinen velka torjuttaisiin.
Merkel haluaa hankalan FDP:n
Merkel huomautti maanantain tiedotustilaisuudessa, että iskulauseiden sijaan pitäisi keskustella ehdoista, joita EMU:n lisäintegraatioon liittyy. Hän totesi, että asiasta pitää FDP:n kanssa puhua.
Merkel huomautti jälleen, että myös SPD:n kanssa keskustellaan.
Mitä enemmän vaihtoehtoja Merkelillä on neuvotteluissa, sen paremmin hän myös pystyy saamaan omia tavoitteitaan läpi.
Jos SPD saataisiin mukaan keskusteluihin, FDP:n Lindnerin on helpompi esittää omalle puolueelleen, että hallitukseen osallistuminen edellyttää kompromissia tietyissä asioissa, eikä FDP voi sanella hallituksen agendaa.
Jos FDP:n ”tiukka eurolinja” rajoittaa Merkelin neljännen hallituksen liikkumatilaa, se on myös Merkelille kätevä ruuvi neuvotteluissa Macronin kanssa: ”Kyllähän minä hyväksyisin, mutta kun meillä hallituskumppani vaatii tiukempaa linjaa”.
Tämä yhteispeli ”hankalien” fdp-läisten perustelemiseksi Saksan tiukoille vaatimuksille ei ole itse asiassa mikään uusi asia.
Vaikka FDP uhkasi vuonna 2012 toimia esteenä Euroopan tukipakettipolitiikalle, FDP toimi tuolloin myös Merkelille vipuvartena Saksan tavoitteiden läpiviemiseksi eurooppalaisen tason neuvotteluissa.
Merkel jos kuka osaa neuvottelut.
