Yhdysvalloissa lapsilla on todettu enemmän koronatartuntoja kuin kertaakaan aikaisemmin, koska herkästi tarttuva omikronmuunnos on päässyt leviämään joulun lomakauden aikana, kertoo CNN.
Viimeisen viikon aikana sairaalahoitoon joutuneiden lasten määrä on kasvanut keskimäärin 35 prosenttia edelliseen aikajaksoon verrattuna.
Nyt lastensairaalat varautuvat tilanteen heikkenemiseen entisestään.
– Luulen, että tulemme näkemään enemmän tartuntoja kuin koskaan aikaisemmin, sanoo Houstonissa sijaitsevan lastensairaalan ylilääkäri Stanley Spinner.
Hänen mukaansa tartuntojen määrä kasvaa joulunvieton seurauksena.
– Sen lisäksi ensi viikonloppuna juhlistetaan uuttavuotta. Enemmän altistumisia, ja sitten tapausten määrä kasvaa edelleen.





