”Väkivaltaan ja ahdisteluun puuttuminen vaatii paljon laaja-alaisia toimia”

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluodon mukaan Suomeen pitäisi perustaa korkean tason koordinaatioelin naisiin kohdistuvan väkivallan ja ahdistelun ehkäisemiseksi.

– Suomen on välittömästi otettava käyttöön uskottava keinopaletti, jolla sekä ehkäistään väkivaltaa ja ahdistelua, puututaan niihin ja annetaan apua uhreille ja tekijöille. Päättäjien on oltava tosissaan ja näen, että Suomen on perustettava valtakunnallinen korkean tason koordinaatioelin vastaamaan naisiin kohdistuvan väkivallan ja ahdistelun ehkäisemisestä ja siihen puuttumisesta, Alanko-Kahiluoto sanoo julkaisemassaan kannanotossa.

Alanko-Kahiluoto toteaa, että väkivalta ja ahdistelu eivät poistu itsestään.

– Ne vaativat systemaattisia ja laaja-alaisia toimia. Haastan hallituksen ministerit kertomaan, millä keinoin he aikovat asiaa edistää, eduskunnan tasa-arvoasiain neuvottelukunnan jäsenenä toimiva Alanko-Kahiluoto sanoo.

Ennaltaehkäisy on keskeinen tekijä tilanteen muuttamiseksi.  Alanko-Kahiluoto muistuttaakin aiheen käsittelystä jokaisessa elämänvaiheessa.

– Ihmisten koskemattomuudesta ja väkivallattomuudesta on voitava keskustella avoimesti niin päiväkodeissa, kouluissa kuin perheissäkin. Esimerkiksi neuvolat, terveyskeskukset sekä puolustusvoimat ovat hyviä paikkoja käydä läpi aikuisten kesken seksuaalisuutta ja seksuaalista itsemääräämisoikeutta, hän toteaa.

– Vastaanottokeskuksissa on tärkeä käydä avoimesti ja perusteellisesti läpi seksuaalisen koskemattomuuden periaatteet ja keskustella niistä. Myös myöhemmissä kotoutumisen vaiheissa tulee käsitellä laaja-alaisesti suomalaista yhteiskuntaa, naisen asemaa ja seksuaalisia käytöstapoja. Maahanmuuttajayhteisöille tulee tarjota tukea mahdollisesti esiintyvään väkivaltaan. Sekä uhri että väkivallantekijä tarvitsevat apua.

– Suomessa on liian vaikea saada apua väkivaltaan. Turvakotipaikkoja on alle neljännes tarvittavasta määrästä. Matalan kynnyksen tukikeskuksia, joihin voi mennä ilman ajanvarausta tai rahaa, ei ole yhtään. Tarvitsemme välttämättä lisää resursseja väkivaltaa kohdanneiden auttamiseen, kuten turvakoteihin sekä puhelin- ja nettipalveluihin, Alanko-Kailuoto vaatii.

Alanko-Kailuodon mukaan auttajien koulutus on myös keskeisessä asemassa.

Kommentit