Kirjassa on seitsemän artikkelia, joissa yhtä monta historioitsijaa arvioi eri vaihtoehtoja ja erilaisia valintoja sadan vuoden välein alkaen vuodesta 1417. Lukijalle pyritään tarjoamaan näkökulmia, jotka ovat vastapainona kirjoitetulle historialle.
1500-luvulla Suomi oli osa Ruotsin valtakuntaa ja se taas puolestaan kuului vuonna 1397 perustettuun Kalmarin unioniin. Se liitti Ruotsin, Tanskan ja Norjan yhdeksi kuningaskunnaksi.
Jäsenmaat olivat kuitenkin riitaisia ja ajanjaksoa 1503–1523 kutsutaan unionisotien ajaksi, lopputuloksena yhteisö hajosi vuonna 1523 ja Ruotsin kuninkaaksi valittiin Kustaa Vaasa. Erilaisessa polussa Suomi olisi jäänyt unionisodassa tanskalaisten haltuun, mukana oli myös itäinen mahdollisuus.
Unionisotien aikana jatkuvasti voimistuvan Moskovan ruhtinaskunnan eli myöhemmin Venäjän huomio oli etelässä taisteluissa tataareja vastaan. Tilanteen ollessa toinen, venäläiset olisivat voineet miehittää Suomen.
Tässä tilanteessa Suomesta olisi tullut pitkäaikaisten taistelujen tanner tai olojen rauhoittuessa kiinteä osa Venäjää. Suomalaiset olisivat ennen pitkää siirtyneet itäiseen kulttuuripiiriin ja tämä olisi muokannut koko Itämeren alueen tulevaisuuden aivan erilaiseksi.
Seuraavalla vuosisadalla Ruotsista oli muodostunut sisäisesti yhtenäinen ja tehokkaasti hallittu valtio, joka oli omaksunut luterilaisuuden. Ruotsista kehittyi 1600-luvulla suurvalta ja Stolbovan rauhan 1617 seurauksena Venäjä suljettiin pois Itämereltä.
Tämä luonnollisesti oli syy seuraaviin sotiin. Jos Venäjällä olisi ollut Suomenlahden pohjukassa satamia, niin tsaari Pietari Suuren ei välttämättä olisi tarvinnut mennä mukaan vuonna 1700 Ruotsin vastaiseen liittoumaan.
Romahdus
1700-luku oli suomalaisille raskasta aikaa, vaikka jatkuviin sotiin olikin totuttu. Ruotsin suurvalta-asema romahti kuningas Kaarle XII aikana suuressa Pohjan sodassa. Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721 Ruotsi menetti Baltian, suuren osan Saksan alueistaan sekä Viipurin läänin. Toisenlainen historia olisi toteutunut, jos Ruotsi olisi voittanut sodan.
Ruotsin suurista vaikeuksista huolimatta tämä ei ainakaan aikalaisten mielestä ollut täysin mahdotonta. Helpotusta tilanteeseen toi Ranskan kanssa vuonna 1716 solmittu yhteistyösopimus. Ruotsi olisi vielä kyennyt lyömään Venäjän ja sen jälkeen tekemään rauhansopimukset muiden vastustajien kanssa.
Ruotsin voitto olisi merkinnyt todennäköisesti itsevaltiuden ja militarisoitumisen jatkumista. Suomen kohdalla tilanne olisi saattanut johtaa esimerkiksi suomen kielen aseman heikkenemiseen.
Vuonna 1809 Suomi liitettiin kokonaan autonomisena suuriruhtinaskuntana Venäjään. Entä jos Suomi olisi siirretty Venäjälle jo Uudenkaupungin rauhassa? Tällöin autonomiasta ei olisi ollut puhettakaan. Suomessa ei tuolloin ollut riittävän neuvottelutaitoisia henkilöitä ajamaan asiaa. Luterilainen uskonto sekä ruotsin- ja suomen kieli olisivat tosin hidastaneet venäläistymistä vuosikymmeniä.
Uhkana olisi ollut Venäjällä vallinneen maaorjuuden vähittäinen ulottaminen myös Suomeen. Talouden kannalta merkittävää oli, ettei Venäjällä ollut vahvaa porvaristoa, vaan liiketoiminta oli ylhäisaateliston tai ulkomaalaisten kauppiaiden valvonnassa.
Toteutumaton valtioliitto
Suomi itsenäistyi vuonna 1917, mutta edessä oli vielä verinen sisällissota. Teoksessa on mielenkiintoinen pohdinta, missä liitetään 1800-luvun suuri maastamuutto erityisesti Pohjanmaalta vuoden 1918 sotaan. Maastamuuton ansiosta maakunnan liikaväestöstä päästiin eroon.
Toisenlaisessa tilanteessa väestönkasvu yhdessä heikon talouskehityksen kanssa olisi luonut sosialismille hyvän kasvualustan ja sitä kautta Pohjanmaasta ei olisi tullut valkoisen Suomen tukialuetta.
Nykyisin tuntuu itsestään selvältä, että Suomesta tuli demokraattinen oikeusvaltio vuonna 1919, kun perustuslaki hyväksyttiin. Tasavaltaan siirtyminen ei kuitenkaan olisi onnistunut ilman Saksan tappiota ensimmäisessä maailmansodassa marraskuussa 1918. Monien sattumien lopputuloksena Suomesta tuli vuosikymmenien ajaksi ”talonpoikien ja työläisten” tasavalta.
Suomen asema toisessa maailmansodassa on aina herättänyt pohdintoja. Toteutumatta jäi esimerkiksi valtioliitto Ruotsin ja Suomen välillä. Sen sijaan skenaario, missä Suomi ei olisikaan solminut maaliskuussa 1940 rauhaa olisi väistämättä johtanut perikatoon. Mahdollisuudet menestyksekkääseen puolustussotaan olivat jo menneet.
Suomessa 1990-luvun alun lama haihdutti monet visiot, mutta jo muutamaa vuotta myöhemmin Suomi oli Euroopan unionin jäsen. Uudeksi tavoitteeksi tuli tietoyhteiskunta, jonka menestys perustuisi luovuuteen ja osaamiseen yhdessä pohjoismaisen tasa-arvon kanssa. Samanaikainen Nokian menestys antoi hyvin optimistisen kuvan Suomen tulevaisuudesta.
Kulkemattomat polut. Mahdollinen Suomen historia. Toimittaneet Nils Erik Villstrand ja Petri Karvonen. 285 sivua. Gaudeamus Oy.
Kirjoittaja: JARKKO KEMPPI
