Suomessa setelikierrosta löydettiin viime vuoden aikana 1 496 euroseteliväärennöstä. Määrä on Suomen Pankin mukaan kasvanut viime vuodesta, mutta on edelleen muuhun euroalueeseen verrattuna vähäinen.
– Kierrosta löytyneiden euroseteliväärennösten määrä on kasvanut edellisvuoteen nähden, mutta lukumäärä on edelleen maltillinen, kertoo tiedotteessa seteliasiantuntija Olli Vehmas Suomen Pankista.
Viime vuonna setelien joukosta löydettiin eniten 20 euron väärennöksiä, niitä oli yhteensä 629. Kymmenen euron väärennöksiä oli 410 ja 50 euron väärennöksiä 358.
Suomen Pankki muistuttaa, että euroseteleissä on useita turvatekijöitä, joiden avulla setelin aitouden voi tarkastaa. Kannattaa tunnustella setelin painatusta, katso seteliä valoa vasten ja kallistele seteliä. Jos on epävarma yksittäisen setelin aitoudesta, sitä kannattaa verrata sellaiseen, jonka tietää olevan aito.