Uutisanalyysi: Ruotsin liittoutumattomuus on pelkkä kupla

Ruotsilla on tiiviit suhteet Yhdysvaltoihin ja porvariallianssin voitto voi olla viimeinen silaus.

Suomessa vallitsee vankka tuki sotilaallisen yhteistyön syventämiseen Ruotsin kanssa. Tuoreeseen selontekoon kirjattiin, että Suomi syventää Ruotsi-yhteistyötä ”ilman rajoitteita”. Loppupeleissä tämä merkitsisi kriisiajan sotilaallista yhteistyötä, kutsutaan sitä sitten valtiosopimukseksi tai puolustusliitoksi. Se ei kuulosta vasemmistonkaan korvissa niin pahalta kuin Nato.

Mutta ovatko suomalaiset ehtineet jo innostua liikaa Ruotsi-yhteistyöstä? Ehkä ensin kannattaisi kilauttaa toisellekin osapuolelle. Monille Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin suorasukainen viesti Kultarannasta taisi tulla kylmänä suihkuna. Ruotsi ei halua puolustusliittoa Suomen kanssa ja piste.

Toinen kylmä suihku liittyi Natoon. Ulkoministeriön Nato-arviossa päädyttiin siihen, että naapurusten kannattaisi mennä sinne yhtä jalkaa. Löfvenin viesti Kultarannasta oli tässäkin suhteessa tyly: Ruotsi haluaa olla sotilaallisesti liittoutumaton ja pitää tästä kiinni.

Ei siis edes sitä kuuluisaa Nato-optiota, jolle Suomessa on pitkään naureskeltu. Ei tosin enää.

– Pääministeri ilmaisi oman hallituksensa selvästi lukkoon lyömän kannan, totesi tasavallan presidentti Sauli Niinistö Kultarannassa viitaten Löfvenin Nato-puheisiin. Ja osui asian ytimeen. Alliansfrihet eli suomeksi liittoutumattomuus on mantra, jota demarihallitus Ruotsissa hokee. Tämä selittää myös Löfvenin hallituksen kielteistä suhtautumista kriisiajan sotilaalliseen yhteistyöhön Suomen kanssa. Puolustusliitto mikä puolustusliitto.

Kyse on paljolti sisäpolitiikasta. Alliansfrihet on keino erottautua Nato-myönteisestä porvarioppositiosta. Jo Nato-mahdollisuuden ääneen lausuminen aiheuttaisi sisäpoliittisen myrskyn. Ja Löfvenin liittoutumattomuus-puheet koskettavat, totta kai, vain meneillään olevaa hallituskautta. Ruotsi ei todellakaan jatka 200 vuotta eteenpäin liittoutumattomana, kuten jotkut mediat Kultarannasta otsikoivat.

Kun porvariallianssi näyttäisi nousevan valtaan 2018 ja Nato-jäsenyydelle on olemassa jo kansankin tuki, alliansfrihet-politiikalle on mahdollista heittää hyvästit.

Turvatakuista spekuloidaan

Puheet ovat ulko- ja turvallisuuspolitiikassa eri asia kuin se, mitä taustalla oikeasti tapahtuu. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva ainakin uskoo, että käytännön valmiuksia kriisiajan yhteistyölle pohditaan täyttä päätä ja sotilaallista yhteistyötä viedään eteenpäin. ”Ei se lapsen nimi ole pääasia”, hän kiteytti viitaten Löfvenin puheisiin.

Ja mitä Ruotsi tekee sitten toisella suunnalla? On syventänyt ahkerasti kahdenvälisiä, sotilaallisia suhteitaan Yhdysvaltoihin. Uusilla sopimuksilla. Löfven kiisti Kultarannassa pontevasti turvatakeiden olemassa olon, mutta mitä muutakaan hän olisi voinut lehdistötilaisuudessa sanoa?

Tiedossa kuitenkin on, että Ruotsilla oli kylmän sodan aikana Yhdysvalloilta ”salaiset turvatakuut”, mikä todettiin näin suoraan jopa ulkoministeriön Nato-arviossa.

Yhdysvaltojen näkökulmasta Ruotsin Nato-jäsenyys olisi erittäin toivottava Baltian puolustamisen kannalta. Suomen strateginen asema ei ole niin tärkeä. Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola on arvioinut, että Ruotsin strategisesti tärkeä asema mahdollistaa maan ”tietynlaisen erityisaseman suhteessa Natoon”.

Rivien välistä kukin voi pohtia, mitä tämä tarkoittaa.

Missä Ruotsi seisoo?

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa yksinkertaiset, lapsenomaiset kysymykset ovat usein parhaita. Ne avaavat turvallisuuspoliittista jargonia. Tällainen kysymys kuultiin Kultarannassakin, kun valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka kiteytti Ruotsin harjoittaman turvallisuuspolitiikan kummastelun kysymykseen: Missä Ruotsi oikein seisoo?

Tarkka hämmästeli Ruotsin ristiriitaista turvallisuuspolitiikkaa, jossa samaan aikaan vannotaan liittoutumattomuuden nimeen, mutta toisaalta ollaan valmiita osallistumaan ”kaikkiin mahdollisiin sotilaallisiin konflikteihin, mitä Itämerellä esiintyy”. Ruotsi kun on ilmoittanut halustaan auttaa sotilaallisiin vaikeuksiin joutuneita ja edellyttävän myös muilta vastaavaa apua.

Ennen kuin naapurin ulko- ja turvallisuuspolitiikan leimaa epäselväksi, on kuitenkin syytä katsoa peiliin. Ruotsin suurlähettiläs Mats Bergqvist huomautti Tarkalle – aivan oikein – etteivät Suomenkaan turvallisuuspoliittiset signaalit ole ”aina niin ennakoitavia ja vakaita”.

Bergqvist viittasi etenkin puheisiin Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä, jos turvallisuustilanne muuttuu. Minkälaisessa tilanteessa Suomi hakeutuisi Natoon? Tähän ydinkysymykseen ei kuultu Kultarannassa vastausta. Presidentti Niinistö kuitenkin painotti, ettemme ”tietenkään odota niin kauan, että se olisi liian myöhäistä”.

Kirjoittaja Satu Schauman on Verkkouutisten ja Nykypäivän politiikan toimittaja.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt