Ulkoministeriö suosittelee välttämään kaikkea matkustamista Britanniaan, Irlantiin ja Etelä-Afrikkaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksen mukaisesti.
Poikkeuksena tähän pandemiatilanteen vuoksi annettuun yleiseen suositukseen ovat maat, joiden osalta hallitus on poistanut maahantulon rajoitukset. Lisäksi ulkoministeriö suosittelee tiettyjen maiden osalta välttämään kaikkea matkustamista tai poistumaan maasta välittömästi maan yleisestä turvallisuustilanteesta johtuen.
Muiden maiden osalta ulkoministeriön matkustamista koskeva maailmanlaajuinen yleissuositus on koronaviruspandemian vuoksi välttää tarpeetonta matkustamista.
– Koronavirus on edelleen suuri maailmanlaajuinen riski matkustusturvallisuudelle, ja tilanne voi eri maissa ja alueilla muuttua äkillisesti ja ennalta-arvaamattomasti. Terveydenhoitopalveluiden saatavuus voi olla rajoitettua, karanteeneja voidaan määrätä ja ulkona liikkumista voidaan rajoittaa, ministeriö toteaa.
Ulkoministeriö muistuttaa, että pandemiatilanteessa sen kyky auttaa pulaan joutunutta saattaa olla rajallinen.
Jokaisella on perustuslain mukaan oikeus halutessaan lähteä Suomesta, ellei oikeutta ole lailla rajoitettu, ja Suomen kansalaisilla ja Suomessa pysyvästi asuvilla on aina oikeus palata Suomeen.
Matkaa suunnittelevan on kuitenkin tärkeää huomioida, että kaikki maailman maat voivat asettaa maahantulorajoituksia omilla rajoillaan, eikä tosiasiallinen matkailu kaikkiin maihin välttämättä ole mahdollista. Myös kauttakulkumaat voivat asettaa omia maahantulorajoituksia.
Ministeriö huomauttaa, että yhä useammat maat vaativat negatiivista koronatestitulosta, todistusta sairastetusta koronasta tai todistusta koronarokotteen saamisesta maahanpääsyn edellytyksenä. Useimmissa maissa todistusta edellytetään maan omilla kielillä tai englanniksi. Matkalle lähtijän täytyy itse selvittää todistuksiin liittyvät vaatimukset.
Ennen matkaa on myös syytä varmistaa matkavakuutuksen voimassaolo ja kattavuus. Tällä hetkellä on erityisen tärkeää tarkistaa, että vakuutussuoja on tarpeeksi kattava myös pandemiatilanne huomioiden.