Korkeita poliitikkoja varoitettu Venäjän vakoojien viinasta, naisista ja kiristyksestä

Norjan tiedustelupalvelu sanoo Venäjän vakoojien asettavan ansoja korkeille virkamiehille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Norjan turvallisuuspalvelun PST:n vastavakoilujohtaja Arne Christian Haugstøyl kertoo Norjan yleisradiolle NRK:lle yhä useamman norjalaisen menneen venäläisten vakoojien asettamiin ansoihin. Haugstøylin mukaan Venäjän vakoojien aseina ovat alkoholi ja naiset ja tavoitteena päästä kiristämään ansan kohdetta.

Kylmän sodan aikaan laajasti käytössä ollutta taktiikkaa, joka tuli tunnetuksi myös monille suomalaisille, on kutsuttu ”hunaja-ansaksi”. Kohteina ovat tavallisesti olleet korkea-arvoiset poliitikot, virkamiehet ja sotilashenkilöt.

”Olemme saaneet tiedon useista Norjan kansalaisista, joita on kiristetty antamaan tietoja Venäjän viranomaisille”, Haugstøyl sanoo The Localin mukaan.

Haugstøyl varoittaa tilanteen olevan ”hälyttävä”. Hänen mukaansa asia tulisi tiedostaa nykyistä paremmin.

Norjan yleisradio paljastaa useiden norjalaisten kansanedustajien myöntäneen keskustelleensa Norjan tiedustelupalvelun kanssa yhteyksistään venäläisiin.

Arne Christian Haugstøyl sanookin Norjan turvallisuuspalvelun pelkäävän, että moni korkeassa asemassa oleva norjalainen on jo voinut joutua hunaja-ansaan ja päätyä Venäjän tiedustelun tietolähteeksi.

Haugstøylin mukaan etenkin ulkomailla matkustavat norjalaiset ovat alttiita Venäjän vakoojien ansoille.

”Olemme naiiveja, kun matkustamme tällaiseen maahan”, hän sanoo, viitaten ulkomailla oleville norjalaisille mielestään tyypilliseen liian sinisilmäiseen asenteeseen.

Venäjän Oslon suurlähetystön lehdistöattasea Andrei Kulikov tyrmää väitteet ansoista.

”Tällaiset syytökset ovat skandaali ja silkkaa valetta”, hän kommentoi sähköpostitse.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)