
Vladimir Putin: Venäjän laivasto saa uusia aseita
Presidentin mukaan Venäjä on suuri merivalta.

Presidentin mukaan Venäjä on suuri merivalta.

Valeri Zaluzhnyin mukaan perinteisesti määritelty sota Ukrainassa päättyi jo joulukuussa 2023.

Kriitikot ovat huolissaan sääntelyn purkamisesta ilman ihmisen harkintaa.

Ukrainassa ei enää viime aikoina ole nähty suuria panssarioperaatioita.

Anthony Aguilar kertoo todistaneensa sotarikoksia.

Venäjän kerrotaan kärsineen raskaita tappioita viimeaikaisissa hyökkäyksissä.

Tekoälyä hyödyntävä robottikoira saapuu markkinoille lokakuussa.

Kansanedustajan mukaan Venäjä käyttää tuttua kaavaa.

Maanpaossa elävän prinssin mukaan oppositio löytää nyt liittolaisia turvallisuuskoneistosta.

Thaimaan uutisoidaan käyttäneen ruotsalaishävittäjiä Kambodzassa.

Armeijan mukaan al-Hardanit muodostivat uhan Yhdysvalloille ja Syyrian uudelle hallitukselle.

Pohjoismailla ei asiantuntijoiden mukaan ole riittävästi sotilaita.

Hyökkääjän uuden ohjuksen väitetään kaksinkertaistavan edeltäjänsä kantomatkan.

Kiinan pääministeri toivoo maailmanlaajuista sääntelyä turvallisen ja nopean tekoälyn takaamiseksi.

Mepin mukaan ruoan ilmapudotukset pitää aloittaa pikaisesti uudelleen.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)