London School of Economicsista maisteriksi valmistunut Saana-Maria Jokinen on työskennellyt vuosia Lähi-itään erikoistuneena vapaana toimittajana ja hän asui Syyriassa vuosina 2008-2010. Kirjassaan hän käsittelee syvällisesti Syyrian tilannetta ja teos palkittiin marraskuussa Kanava-tietokirjapalkinnolla.
Hafez al-Assad oli Syyrian johdossa vuonna 1970 suorittamastaan vallankaappauksesta lähtien. Presidentin ympärille luotiin Syyriassa vahva henkilökultti, hänen patsaitaan ja julisteitaan oli kaikkialla.
Hafez oli kaavaillut seuraajakseen vanhinta poikaansa Basilia, joka oli isänsä tavoin valinnut sotilasuran. Suunnitelmat vaihtuivat täysin vuonna 1994, jolloin Basil menehtyi auto-onnettomuudessa. Tämän jälkeen vallanperijäksi tuli toiseksi vanhin poika, Bashar.
Hän oli kaikin tavoin isänsä ja veljensä vastakohta. Pitkä, hintelä, ujo ja ässäviasta kärsinyt Bashar antoi itsestään epävarman kuvan. Lontoossa lääkärin jatko-opintoja suorittanut Bashar määrättiin veljensä kuoleman jälkeen palaamaan Damaskokseen ja hänet lähetettiin sotilasakatemiaan.
Hafez kuoli vuonna 2000 ja odotetusti Bashar nousi valtaan. Kansanäänestyksessä hän sai 99,7 prosentin kannatuksen. Yleisesti maailmalla odotettiin, että 34-vuotiaan ja korkeasti koulutetun miehen nousemisen Syyrian presidentiksi merkitsisi uuden aikakauden alkua. Aluksi uudistuksia tapahtuikin etenkin taloussektorilla ja myös turismia vapautettiin. Syyrian ulkopuolella Bashar ja hänen Lontoossa varttunut vaimonsa Asma al Assad loivat kuvaa itsestään modernina ja länsimaalaisena pariskuntana.
Kansannousu
Kaikille yhteiskunnan alueille muutokset eivät ulottuneet. Samalla kun Syyriaan saapui yhä enemmän matkailijoita ja pääkaupunki Damaskoksen keskustaan avattiin kahviloita ja moderneja ostoskeskuksia, toisinajattelijoiden kidutus jatkui entisellään.
Tunisiasta joulukuussa 2010 alkaneet tapahtumat tunnetaan nimellä arabikevät. Sen johdosta monissa arabivaltioissa valta vaihtui ja etenkin Egyptiä vuosikymmeniä johtaneen Hosni Mubarakin syrjäyttäminen lisäsi Assadia vastustavien syyrialaisten toiveikkuutta.
Muutoksen tuulet ulottuivat väistämättä Syyriaankin. Jokinen arvioi, että yksi ensimmäisistä mielenosoituksista sai tiettävästi alkunsa spontaanisti 17. helmikuuta 2011. Mielenosoituksia syntyi eri puolilla maata, mutta ne tukahdutettiin väkivaltaisesti.
Jokinen teki kirjaansa varten paljon haastatteluja ja niiden perusteella etenkin vanhemmat ikäpolvet varoittelivat nuorempia ryhtymästä kapinaan Assadia vastaan. Eräs kapinaan osallistunut kertoi isänsä enteellisesti neuvoneen: ”Tämä hallinto on valmis tappamaan vaikka puolet kansastamme, jos se on tarpeen. Jos siis aloitatte vallankumouksen, muistakaa, että voittonne täytyy olla totaalinen.”
Riskeistä huolimatta kokoontumisia alettiin järjestää yhä organisoidummin. Esimerkiksi heinäkuussa Haman kaupungissa järjestettiin maan historian suurin mielenosoitus, siihen osallistui arviolta puoli miljoonaa ihmistä ja he saivat haltuunsa kaupungin keskustan. Heinäkuun lopulla hallituksen joukot tunkeutuivat Hamasiin ja useita päiviä kestäneessä operaatiossa satoja ihmisiä sai surmansa.
Kansannousu kuitenkin eteni eri puolilla Syyriaa. Puoli vuotta ensimmäisten mielenilmaisujen jälkeen useita alueita julistettiin vapautetuiksi Assadin hallinnon vallasta. Kapinallisten toiveita herättivät monien varusmiesten ja upseereiden loikkaukset. Eräänlaiseksi kattojärjestöksi monille aseellisille ryhmille muodostui Vapaan Syyrian armeija. Myöhemmin syntyi myös ääri-islamilaisia ryhmittymiä, jotka saivat tukea Saudi-Arabialta ja Qatarilta.
Sisällisota
Vuoden 2011 lopulla Syyria oli maailmanlaajuisen huomion kohteena, koska kansannousu johti lopulta sisällissotaan. Keväällä 2012 hallitus aloitti ilmapommitukset opposition alueille. Alusta saakka pommitukset kohdistuivat aseellisten kapinallisten asemien lisäksi siviilikohteisiin.
Sodan laajetessa kesällä 2012 armeija otti käyttöön uuden ja erittäin tuhoisan aseen, tynnyripommit. Ne olivat tynnyreitä, joiden sisällä oli satoja kiloja räjähteitä ja metalliromua. Seuraavien vuosien aikana kymmeniätuhansia tynnyripommeja pudotettiin Jokisen mukaan nimenomaan siviilikohteisiin, rintamalinjoilla pommit olivat liian epätarkkoja.
Joulukuussa 2012 Assadin tilanne näytti Iranin tuesta huolimatta heikolta, joukot olivat kärsineet raskaita tappioita ja opposition hallussa oli jo noin 40 prosenttia maan pinta-alasta. Tilanne kuitenkin kääntyi monien eri tekijöiden, kuten ISIS:n laajentumisen takia. Länsimaissakin Basharia alettiin pitää välttämättömänä pahana ääri-islamilaisen terroristiliikkeen lyömisessä. Lisäksi Venäjä tuli vuonna 2015 Syyrian hallituksen tueksi ja armeija onnistui vähitellen saamaan takaisin menettämiään alueita.
Vuoteen 2016 mennessä konfliktin arvioitiin vaatineen noin puolen miljoonan ihmisen hengen ja miljoonia syyrialaisia on paennut ulkomaille. Laajamittaisimmat taistelut päättyivät 2010-luvun lopulla, tosin joitakin kapinallispesäkkeitä on vielä jäljellä.
Saana-Maria Jokinen: Ääniä sodasta. Syyrian tie vallankumouksesta suursotaan. 358 sivua Gaudeamus Oy.
JARKKO KEMPPI
