Eteläkorealainen lukiolainen sai koronatartunnan altistuttuaan enintään viiden minuutin ajan virusta kantaneeseen toiseen ruokala-asiakkaaseen. Toisilleen tuntemattomat naiset olivat täydessä ravintolassa tahoillaan yhtäaikaa muutaman minuutin ja koko ajan reilun kuuden metrin päässä toisistaan.
Miten virus tarttui juuri lukiolaiseen? Salapoliisityön tulokset tapauksesta Jeonjun kaupungissa on rekonstruoitu ja julkaistu Journal of Korean Medical Sciencessa.
Tapaus on saanut monet asiantuntijat ällistymään ja toteamaan, ettei standardi kahden metrin turvaväleistä ole riittävä. Myös 15 minuutin turva-ajan käsite on epidemiologien mukaan käsitetty täysin väärin.
Los Angeles Times kertoo tutkimusta johtaneen tohtori Lee Ju-hyungin kantavan nykyisin mukanaan tuulimittaria ilmavirtoja tarkistaakseen. Ravintoloissa hän ei tosin juurikaan käy.
Lee rekonstruoi Jeonjun kaupungin ravintolatapauksen muiden epidemiologien kanssa. Sen pommi oli havaita, että pisara oli tarpeeksi suuri viruskuormaa varten, mutta riittävän pieni kulkemaan ilmassa kuuden metrin matkan.
Jeonjun lukiolainen antoi positiivisen näytteen 17. kesäkuuta, vaikka kaupungissa ei ollut ollut koronaa kahteen kuukauteen eikä koko provinssissa kuukauteen eikä hän ollut matkustanut.
Eteläkorealaiset tutkivat matkapuhelinten antamat liiketiedot – jotka he saavat maassa käyttöönsä 10 minuutissa. GPS-tiedoista paljastui lukiolaisen olleen 12. kesäkuuta samassa katutason ravintolassa, jossa kaupungissa käynyt koronaa kantanut myyntinainen oli ollut.
Valvontakameroiden videot kuitenkin osoittivat, että he olivat koko ajan etäällä toisistaan ja vain viisi minuuttia samassa tilassa. He eivät puhuneet keskenään tai koskeneet samoja pintoja.
Ravintolan ilmastointilaite oli ollut päällä. Tutkijat ottivat selville ilman kiertosuunnat ravintolassa. Kiertävä ilma oli luonut ”tuulitunnelin”, joka kulki myyntinaisesta lukiolaiseen viiden minuutin ajan. Myös toinen tartunnan saanut osui samaan tunneliin noin viiden metrin etäisyydellä myyntinaisesta. Lisäksi sairastui häntä vastapäätä istunut asiakas.
Pisarat tai suuremmat aerosolipisarat osuivat kohteidensa kasvoille tai menivät suoraan heidän hengitysteihinsä. Kukaan muu ravintolassa ei saanut tartuntaa. ”Tuulitunnelissa” oli muitakin ravintola-asiakkaita – mutta he istuivat selin tartuttajaan eivätkä saaneet koronaa.
Genomisekvensoinnilla tartunnat vahvistettiin toisiinsa liittyviksi.
– Uskomattomalla tavalla, vaikka he istuivat kaukana, ilmavirta tuli seinää pitkin alas ja loi tuulitunnelin. Sillä linjalla olleet ihmiset saivat tartunnan. Johtopäätöksemme on että tämä on pisaratartunta yli kahden metrin etäisyydellä, Lee sanoo.
Tutkimuksessa todetaan, että ”tartunnan saaneiden ja niitä levittäneiden välinen välimatka oli paljon suurempi kuin yleisesti hyväksytty 6,6 jalan (2 metriä) turvaetäisyys, tutkimuksessa todetaan. …Karanteenia ja epidemiologista tutkimusta koskevat ohjeet olisi päivitettävä vastaamaan näitä huomioita koronan torjunnassa ja ehkäisyssä”.
Etelä-Korean Soulissa on nyt rajoitettu ravintoloiden aukioloaikoja. Kahvilat saavat toimia vain takeoutina.
A study from Korea showing why indoor dining is unsafe and why airborne transmission matters. Case B infected case A from 6.5m (~21 feet!) away in *just five minutes*, and case C from 4.8m (15 feet!). Footage shows no interaction—and only those in line of air flow got infected. pic.twitter.com/Yw3Gb8INWP
— zeynep tufekci (@zeynep) December 3, 2020
Airborne transmission—Look how a South Korean high school student became infected after **5 minutes of exposure from >20 feet away**. We cannot keep using the 6-feet (2 m) standard of social distance
to keep people safe. Indoor dining not safe! #COVID19 https://t.co/yzoWhSTsri pic.twitter.com/jl9N9m6sqV— Eric Feigl-Ding (@DrEricDing) December 11, 2020





