Eläketurvakeskus on kysellyt eläkeläisiltä toimeentulokokemuksia. Keskuksen tutkijat Kati Ahonen ja Liisa-Maria Palomäki pitävät tuloksia jossain määrin yllättävinä. Kokemukset toimeentulosta ja toimeentulon objektiiviset mittarit antavat heidän mukaansa osittain erilaisen kuvan eläkeläisten taloudellisesta hyvinvoinnista.
Kyselyn mukaan erityisesti pienituloiset, työkyvyttömät ja yksinasuvat eläkeläiset kokevat toimeentulovaikeuksia. Kuitenkin ETK:n viime vuonna julkaiseman tutkimuksen mukaan keskimääräinen toimeentulo on kehittynyt myönteisesti 20 viime vuoden aikana.
– Objektiivisten toimeentulomittareiden ja ihmisten kokemusten välisiä eroja ja syitä niiden taustalla on tutkittava lisää, tutkijat toteavat ETK:n tiedotteessa.
Lähes kymmenen prosenttia eläkeläisistä kokee kyselyn mukaan vakavia toimeentulo-ongelmia. Nämä eläkeläiset kertovat karsineensa rahan puutteen vuoksi välttämättömistä menoista, kuten terveydenhoidosta, lääkkeistä tai ruoasta.
– Terveytensä heikoksi kokevilla on korkeammat terveysmenot, jolloin muihin menoihin jää vähemmän rahaa. Työkyvyttömyyseläkeläisten kokemukset toimeentulosta ovatkin selvästi muita eläkeläisiä heikompia, Palomäki kertoo.
Puolet eläkeläisistä kokee tavanomaisten menojen kattamisessa jonkin asteisia vaikeuksia. Kolmasosa kertoo, että heille ei jää rahaa välttämättömien menojen jälkeen.
Toisaalta puolet eläkeläisistä on kohtalaisen tyytyväisiä toimeentuloonsa. Kahdella kolmasosalla eläkeläisistä jää rahaa käyttöön välttämättömyysmenojen jälkeen, ja noin 40 prosenttia kykenee säästämään tuloistaan. Lisäksi joka viides ilmoittaa tukevansa läheisiään taloudellisesti.
Yhdessä asuvien koettu toimeentulo oli yksinasuvia parempi. Hyvä terveys liittyy samoin myönteisiin toimeentulokokemuksiin.
Tutkimus perustuu viime syksynä tehtyyn kyselyyn, joka lähetettiin 4 000 eläkkeensaajalle.