Kiinan kansantasavalta on vuosikymmenten ajan pitänyt Taiwania kapinallisena maakuntanaan, jonka jälleenyhdistäminen on ollut yksi hallitsevan kommunistipuolueen politiikan keskeisistä tavoitteista.
Käytännössä Kiina keskittyi kuitenkin pitkään oman taloutensa kasvattamiseen ja sysi Taiwan-kysymyksen ratkaisemista yhä kauemmas tulevaisuuteen. Pekingissä jopa toivottiin, että Hongkongille suotu erityisasema houkuttelisi taiwanilaiset lopulta itse vapaaehtoisesti palaamaan Kiinan alamaisiksi. Yhdysvallat ylläpiti osaltaan vakautta aseistamalla Taiwania, mutta samaan aikaan toppuuttelemalla maan toiveita täydestä suvereniteetista.
Asetelma on kuitenkin muutaman viime vuoden aikana olennaisesti muuttunut, sanoo Ranskan puolustusministeriön alaisen strategisen tutkimuksen instituutin (IRSEM) vanhempi tutkija, tohtori Nicolas Regaud.
– Kiina kehittyy vaikuttavalla nopeudella – jopa niin, että Yhdysvaltojen bkt:n ennakoidaan nyt olevan saavutettavissa jo vuonna 2028. Näkymä ruokkii valtiokoneiston jo ennestään kärjistynyttä nationalismia, vakaumusta USA:n rappiosta ja niiden myötä vaarallista yli-itseluottamusta omaan kykyyn hallita kriisiä, Regaud arvioi tuoreessa raportissaan.
Kiina toimii aiempaa aggressiivisemmin
Kiinan sotilaallinen iskukyky on edistynyt tahdissa, jolla se saattaa saavuttaa USA:n voimat alueella jo vuoteen 2025 mennessä, Intian valtameren ja Tyynenmeren joukkoja komentava amiraali Philip Davidson ennakoi.
– Kiinan kasvava aggressiivisuus ja voimatasapainon vähittäinen muutos ajavat todennäköisesti Pekingin lukemaan tilannetta väärin. Nimekkäät amerikkalaisasiantuntijat ovat siksi esittäneet Yhdysvaltojen siirtymistä aiemmasta strategisesta monitulkintaisuudesta [Taiwanin] yksiselitteiseen tukemiseen. USA sitoutuisi siis virallisesti tulemaan väliin tilanteessa, jos Kiina turvautuisi voimankäyttöön, sanoo Regaud.
Kiinan asevoimien esikuntapäällikön ja muiden korkea-arvoisten henkilöiden viimeaikaiset puheenvuorot sekä kiinalaiskoneiden aiempaa uhittelevampi käyttäytyminen ovat hänen mukaansa pahaenteisiä jo sinänsä, mutta myös lisäävät välikohtausten ja tilanteen eskaloitumisen riskiä.
– Olisi harhaa kuvitella, että avoin kriisi voisi rajoittua vain Itä-Aasiaan. Konfliktilla olisi kaikenlaisia globaaleja heijastusvaikutuksia – poliittisia, taloudellisia, rahoituksellisia, kyberiin liittyviä ja myös sotilaallisia, Regaud toteaa.
Hän arvioi sokkivaikutuksen ulottuvan vääjäämättä myös Eurooppaan. Niin tapahtuisi jo pelkästään siksi, että USA odottaisi Euroopalta varauksetonta tukea, kun taas Kiina pyrkisi pitämään Euroopan sivussa kostotoimien uhalla.
