Perussairaudet lisäävät vakavan taudinkuvan todennäköisyyttä. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Tutkija IS:lle: Tämä selittää koronan aiheuttamia verihyytymiä

Viruksen hyödyntämiä molekyylejä löytyy runsaasti verisuonten pinnalta.

Tampereen yliopiston anatomian professori Seppo Parkkilan mukaan verisuonilla on suuri merkitys koronaviruksen aiheuttamassa sairaudessa.

Hän kertoo Ilta-Sanomille oman tutkimusryhmänsä havainneen, että viruksen hyödyntämiä ACE-2-reseptoreita on runsaasti verisuonten pinnalla olevissa soluissa.

– Se voi olla syynä siihen, että vaikean tautimuodon kannalta vakavia veren hyytymiä voi syntyä melkein missä tahansa elimistössä. Hyytymiä voi kehittyä hyvin pieniinkin verisuoniin eli kapillaareihin, ja niitä pyritään estämään hepariinilla eli verisuonitukoksia estävällä lääkkeellä, Seppo Parkkila sanoo.

Reaktio Covid-19-infektiolle on yhteydessä kehon interferonivasteeseen, joka varoittaa viruksesta ja herättää immuunijärjestelmän toimintaan. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan iän myötä yleistyviä interferonin vasta-aineita oli yli kymmenellä prosentilla vaikeasti sairastuneista jo ennen infektiota. Heistä lähes kaikki olivat miehiä.

Tilastojen valossa A-veriryhmällä on suurin alttius sairastua koronavirukseen ja O-veriryhmällä pienin. Ylipainon kaltaiset perussairaudet nostavat merkittävästi vakavan taudinkuvan riskiä ja kuolleisuutta. Parkkilan mukaan ilmiö voi olla yhteydessä siihen, että ylipainoisten on vaikeampi ylläpitää hapen ja hiilidioksidin vaihtoa keuhkoissa.

– Tämä näkyy taudin asentohoidossa esimerkiksi niin, että potilaita pidetään osittain vatsallaan, jotta heidän olisi helpompi hengittää, professori sanoo.

Hän suosittaa ylläpitämään kehon normaalia vastustuskykyä D-vitamiinilla, jota Suomessa ei saa riittävästi talviaikaan. Suositeltua määrää ei pidä ylittää, sillä rasvaliukoinen D-vitamiini kertyy elimistöön.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt