Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön toteuttama hanke tukee kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita, jotka ovat jääneet maahan vastaanottopalveluiden päättymisen jälkeen.
Hankkeen kautta oli saatu lokakuuhun mennessä kontakti noin 200 henkilöön. Ryhmälle järjestetään tukea, neuvontaa ja tietoa vapaaehtoisesta paluusta.
Palvelualuejohtaja Mika Paasolaisen mukaan hankkeessa pyritään luomaan luottamusta toimijoiden välillä.
– Vapaaehtoinen paluu koettiin etukäteen hankalaksi teemaksi, mutta hanke on osoittanut, että kohderyhmä on kiinnostunut vapaaehtoisesta paluusta. He haluavat keskustella asiasta ja heillä itsellään on myös konkreettisia kehittämisehdotuksia vapaaehtoisen paluun toteuttamiseksi, hankkeen verkkosivuilla todetaan.
Helsingin Diakonissalaitos avasi paperittomille päiväkeskuksen, jossa järjestetään omakielistä ryhmämuotoista neuvontaa ja kansalaistoimintaa.
Psykososiaalisen tuen ryhmiä järjestetään Helsingin Diakonissalaitoksen Kidutettujen kuntoutuskeskuksen kanssa.
Viime vuoden heinäkuussa aloitetun hankkeen toteuttamiseen saatiin rahoitusta EU:n sisäasioiden rahastoista (EUSA). Diakonissalaitoksen mukaan toimintasuunnitelma tehtiin yhteistyössä sisäministeriön, Migrin ja Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön (IOM) kanssa.
"Tavoitteena on antaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille henkilöille oikeata tietoa vapaaehtoisesta paluusta. — Hankkeessa luodaan luottamusta toimijoiden välillä." Lue lisää @HDLsaatio'n Turvattomat-hankkeesta https://t.co/MugEXefPSX #EUSArahastot #vapaaehtoinenpaluu
— Sisäministeriö (@Sisaministerio) March 26, 2018





