Turun Sanomien mukaan Turkuun viikossa toimitettava rokotemäärä laskee 2[nbsp]000:sta tuhanteen viikossa ainakin seuraavan neljän viikon ajaksi.
Kaupunginjohtaja Minna Arveen mukaan vaikuttaa siltä, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on tehnyt uuden, rokotteiden maan sisäistä jakoa koskevan linjauksen.
– Jos katsoo puhtaasti väkiluvun pohjalta, Turku saa puolet rokotemäärästä, joka meille kuuluisi. Ihan suoraan sanottuna tämä tuntuu kohtuuttomalta, Arve sanoo.
Turun kaupungin väestö muodostaa 3,5 prosenttia koko Suomen väestöstä. Jos Suomeen tulee viikossa noin 50[nbsp]000 annosta Pfizerin rokotetta ja 5[nbsp]000 annosta Modernan rokotetta, Turun saama tuhat rokoteannosta on 1,8 prosenttia rokotteiden kokonaismäärästä.
– Meille ei ole kerrottu, miksi näin on tehty. Jaon perusteet eivät ole läpinäkyvät. Tilanne tuntuu kummalliselta ja toivon, että THL tarkistaa jakoa, Arve sanoo TS:lle.
Arve muistuttaa, että Turun epidemiatilanne on pääkaupunkiseudun jälkeen maan toiseksi pahin. Asiaa ei ole huomioitu rokotteiden jaossa.