Eduskunta äänesti tänään perjantaina ulkoministeri Timo Soinin (sin.) luottamuksesta. Soini sai eduskunnan luottamuksen äänin 100-60.
Kansanedustajista 18 äänesti tyhjää ja 21 oli poissa. Kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.) ilmoitti, että hän painoi vahingossa uudelleen läsnä-nappia eli oli poissa, vaikka tarkoituksena oli painaa jaa.
Hallituspuolueista kahdeksan oli poissa äänestyksestä. Kukaan ei äänestänyt tyhjää tai vastaan.
Poissaolevia olivat kokoomuksen kansanedustajat Sari Multala, Jaana Pelkonen, Saara-Sofia Sirén ja Lenita Toivakka sekä vahingossa väärin äänestänyt Juhana Vartiainen. Lisäksi poissa olivat keskustan Mauri Pekkarinen ja sinisten Maria Lohela ja Tiina Elovaara.
Oppositiosta kristillisdemokraatit äänestivät Soinin luottamuksen puolesta. Perussuomalaiset ja kansalaispuolueen eduskuntaryhmän Paavo Väyrynen äänestivät tyhjää. Poissa 13 oli kansanedustajaa.
SDP:n kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta esitti Soinille epäluottamuslausetta, ja vihreiden kansanedustaja Satu Hassi kannatti esitystä. Epäluottamuslauseen mukaan ulkoministeri Soinin toiminta ulkomailla kiistää naisten oikeudet ja Suomen ulkopoliittisen linjan.