Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinosen mukaan huhtikuun kuntavaaleja ei saa siirtää, mikäli kaikki puolueet eivät ole siirron takana.
– Missään tapauksessa kuntavaaleja ei pidä siirtää, jos yksikin puolue sitä vastustaa, Heinonen toteaa Twitter-viestissään.
Heinonen varoittaa, että vaalien siirtäminen vastoin esimerkiksi Perussuomalaisten mielipidettä voisi luoda vaarallisen ennakkotapauksen, jota tulevat hallitukset voisivat käyttää tulevaisuudessa hyväkseen.
– Nyt ollaan vaarallisella tiellä, jos tähän lähdetään, Heinonen huomauttaa.
Puoluesihteereistä koostuva parlamentaarinen työryhmä käsittelee tänään vaalien siirtämistä. Oikeusministeriön virkamiehet ovat aiemmin esittäneet, että vaalit tulisi siirtää kesäkuulle pahenevan koronatilanteen vuoksi.
Missään tapauksessa #kuntavaalit ei pidä siirtää jos yksikin puolue sitä vastustaa. Jos vastoin esim @persut mielipidettä vaalit nyt siirretään niin sen jälkeen kukin hallitus voi niitä vuorollaan haluamallaan tavalla siirrellä. Nyt ollaan vaarallisella tiellä jos tähän lähdetään
— Timo Heinonen (@timoheinonen) March 6, 2021