Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja Jaakko Laakso. LEHTIKUVA / KIMMO MÄNTYLÄ

TE: Jaakko Laakso lobbasi rahasta ihmisoikeuksien loukkaamisen puolesta

Euroopan neuvoston tutkimusryhmän mukaan Azerbaidžan on maksanut lahjuksia ja korruptoinut neuvostoa.

Euroopan neuvoston tutkimusryhmä totesi sunnuntaina julkistamassaan raportissa, että Azerbaidžan on maksanut lahjuksia Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen jäsenille ja korruptoinut neuvostoa vastapalvelukseksi maan ihmisoikeusrikkomusten painamisesta villaisella, kertoo Talouselämä.

Raportissa mainitaan nimeltä viisi entistä parlamentaarikkoa, jotka ovat toimineet Azerbaidžanin lobbareina maksua vastaan, vastoin neuvoston sääntöjä. Yksi heistä on vasemmistoliiton entinen kansanedustaja Jaakko Laakso.

Laakso toimi Suomen Eurooppan neuvoston valtuuskunnan varsinaisena jäsenenä 1991-2003 ja varajäsenenä 2007-2011.

Raportin mukaan Laakso oli Azerbaidžanin hallituksen palkkalistoilla eli lobbarina parlamentaarikkouransa jälkeen ainakin vuosina 2015-2016 ollessaan Euroopan neuvoston kunniajäsen. Raportissa kerrotaan, että hän kävi kyseisinä vuosina Euroopan neuvoston rakennuksessa 79 kertaa.

Neuvoston yleiskokouksissa käsiteltiin tuolloin Azerbaidžanin ihmisoikeusloukkauksia, ja maan oman valtuuskunnan jäsenet suostuttelivat avainasemassa olleita parlamentaarikkoja lieventämään ihmisoikeusrikkomukset tuominneita julkilausumia.

Raportin mukaan Laakso oli vuodesta 2013 usein nähty vieras yleiskokouksen käytävillä lobbaamassa aktiivisia parlamentaarikkoja Azerbaidžanin puolesta.

Laakson kerrotaan raportin mukaan myös jakaneen kirjekuorissa käteisrahaa neuvoston jäsenille, mutta näille kertomuksille ei saatu vahvistusta. Laakso itse ei vastannut Neuvoston tutkijaryhmän esittämiin kysymyksiin lainkaan.

Laakso ei vastannut myöskään Talouselämän kysymyksiin.

Jaakko Laakso toimi Neuvostoliiton salaisen poliisin KGB:n avustajana 1970-luvulla peitenimellä ”Jan”. Laakso on sanonut pitäneensä vain yhteyttä neuvostoliittolaisiin diplomaatteihin, eikä tiennyt heidän olevan tiedustelu-upseereita.

Suomen suojelupoliisi ei koskaan ryhtynyt toimiin ”Jania” vastaan.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt