Elokuun ensimmäinen viikko alkaa epävakaisessa säässä, kertoo Foreca. Alkuviikosta jatkuu vielä jo muutaman viikon kestänyt kevyt sadekuurottelu.
Myöhemmin ensi viikolla Suomen itärajaa viistää matalapaineen keskus, joka saapuu etelästä ja jatkaa itärajaa hipoen kohti pohjoista.
Sään tietokone-ennusteet ovat keskenään vaihtelevia ja siksi epävarmoja, joten sadealueen tarkkaa reittiä on Forecan mukaan vaikea ennustaa. Todennäköisesti sateet tulevat kuitenkin ulottumaan maan itäosista melko pitkälle sisämaahan.
Maanantain ja keskiviikon välillä Suomen yli kulkevan sadealueen sadekertymäksi on ennustettu jopa yli 70 mm, mikä vastaa tyypillistä koko elokuun keskimääräistä sademäärää Suomessa. Sadealueen reitistä riippuu, satavatko näin isot määrät ensi viikolla Suomen rajojen sisä- vai ulkopuolelle.
Vaikka pahin sade kiertäisikin Suomen, kuuroja on silti odotettavissa maan etelä-, keski- ja pohjoisosissa. Odotettavissa saattaa myös olla rajuja tuulenpuuskia, joiden voimakkuus voi olla yli 15 m/s. Tällaiset puuskat tuovat mukanaan myös tuulituhojen riskin.