Maailma on pohjimmiltaan atomien tanssia. Kiehtovaa ja vailla merkitystä. Kaikki se, minkä me koemme arvokkaaksi, on ihmisten toisilleen vakuuttamaa, tuon atomien maailman päälle rakentamaa. Raha on tästä esimerkki, 50 euron seteli on lappunen, jonka ravintoarvo on olematon ja hyöty käytössä vähäinen. Paitsi jos me uskomme tuohon seteliin yhdessä. Silloin sille syntyy arvo.
Ihmisen elämä rakentuu näistä yhdessä jaetuista uskomuksista, intersubjektiivisista narratiiveista. Siis tarinoista, jotka ovat totta vain siksi, että niin moni uskoo niihin. Tarinoista, jotka ovat totta vain niin kauan kuin niihin uskotaan. Raha on tuollainen tarina, samoin vaikkapa parlamentaarinen demokratia, työelämän rutiinit, perinteisen perheen malli tai käyttämämme kieli. Kiteytetysti sanottuna kaikki se, mitä olohuoneeseen raahattu lehmä arvostaisi (vesi, ruoka, lämpö, tuulensuoja) on objektiivisesti totta, kaikki muu on ihmisten yhdessä toinen toisilleen luomaa merkitystä.
HBO:lla pyörii sarja, Mrs America, joka kertoo, miten Yhdysvalloissa 70-luvun tasa-arvokeskustelu saattoi alakynnessä olleen oikeiston yhteen uskonnollisten liikkeiden kanssa. Lopputulema tuosta oli Ronald Reaganin valinta presidentiksi, asevarustelu ja Neuvostoliiton romahdus. Toki syitä oli muitakin, mutta tuosta se intersubjektiivisen narratiivin käännös alkoi. Suomessa tasa-arvoinen avioliittolaki oli tuollainen käännekohta yhteisessä tarinassa, kuten myös EU-jäsenyys tai Nokian nousu.
Näiden intersubjektiivisten narratiivien käännösten voima on hurja, mutta silti me tunnemme niitä yhtä huonosti kuin viruksia. Me näemme, miten maailma kääntyy, mielialat vaihtuvat, yhteiskunnan pohjavire muuttuu, mutta me emme varsinaisesti tiedä miten ja miksi.
Korona laittaa monet nykyiset intersubjektiiviset narratiivit uusiksi. Me emme näe tuota vielä, koska tuo vallankumous tapahtuu ensin yksittäisten ihmisten ajatuksissa, itsenäisinä turhautumisen hetkinä tai oivalluksina. Vasta sitten kun tuhannet samoin pohtineet ihmiset löytävät toisensa, tai kun oivallukset johtavat muutokseen käytöksessä, rävähtää taustalla hiipivä muutos näkyviin yhteiskunnassa isommin.
Mitä tuo käännös voisi olla? Omaisuusarvojen muutosta, asuntojen arvon alennusta, arjen rytmin käännös, jossa kokkaillaan enemmän ja ei enää ensin tehdä työtä ja sitten matkusteta etelään. Yksinäisyyden kokemuksen vahvistumista, kun satunnaisten tuttujen koskettelu loppuu ja ravintoloissa istutaan visusta vain omassa pöydässä. Unelmien romahdusta, kun työ, matkailu ja nykymallinen elämyksellinen elämä katoaa satojen tuhansien ulottuvilta. Joku saattaa päästä irti peliriippuvuudesta, kun pelikoneet kaupoissa on suljettu, toinen muuttaa jonnekin, jossa kotiin suljettu arki tuntuu paremmalta. Parisuhteet joutuvat testiin, samoin uskomukset siitä, miten tehokkaasti ja osuvasti valtio toimii.
Tässä vain muutama mahdollinen esimerkki. Lista on mittava, kenties mittavin sitten kommunismin romahduksen. Ja se tulee olemaan myös monelle yllätyksellinen, kun niin moni ei halua nähdä uutta toivoessaan vanhan jatkuvan.
Yleensä tällaisissa murroskohdissa taide ohjaa käännöstä. Nyt ei. Elokuvatuotannot ja sarjat ovat tauolla. Teattereiden näyttämöt suljettu. Musiikissa, kirjallisuudessa tai kuvataiteessa ei viruksen muuttama maailma vielä näy. Politiikka keskittyi ensin vakuuttelemaan yhtenäisyyttään ja on nyt palaamassa niihin virusta edeltävien intersubjektiivisten narratiivien juoksuhautoihin.
Suomen uuden yhteisen tarinan kangas on valkoinen, eikä perinteisiä piirtäjiä näy.
Tästä kaikesta voi ahdistua. Voi myös voimaantua. Nimittäin nyt meillä on ensimmäistä kertaa sitten viime vuosisadan alun mahdollisuus kirjoittaa yhteistä tarinaamme tietoisena siitä, mihin haluamme. Tällaisessa murroskohdassa kun kaiken tarpeettoman voi halutessaan heittää laidan yli, ja hankkia tilalle tarpeellista.
Vähän kuin yhteen muutossa. Silloin kun uusi parisuhde ja uusi asunto luovat vahvan tunteen siitä, että nyt voin vihdoinkin olla se ihminen, joka olen aina halunnutkin olla. Sama logiikka toimii myös koko Suomen tasolla, nyt kun virus pakottaa arvioimaan aika monta asiaa uudelleen. Me voimme nyt viimein luoda sen Suomen, jonka olemme aina halunneetkin olevan totta.
