Verkkouutiset

Suurmielenosoitus aiheutti yli 80 miljoonan euron vahingot yrityksille

Hallitusta vastaan suunnattu mielenosoitus kuritti erityisesti vientiteollisuutta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Palkansaajajärjestöjen syksyllä järjestämä suurmielenosoitus hallituksen suunnittelemia pakkolakeja vastaan aiheutti yrityksille arviolta yli 80 miljoonan euron vahingot.

Näin siitä huolimatta, että Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) jäsenyritysten henkilöstöstä vain noin 10 prosenttia eli noin 89 000 ihmistä osallistui mielenilmaukseen työaikana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Metsäteollisuuden yrityksille aiheutui päivästä yli 40 miljoonan ja teknologiateollisuuden yrityksille noin 30 miljoonan euron vahingot.

– Poliittinen mielenilmauspäivä vahinkoineen herättää kysymyksen siitä, onko työrauhajärjestelmämme poliittisten työtaistelujenkaan osalta enää ajan tasalla? Esimerkiksi Saksassa ne ovat kiellettyjä kokonaan, EK toteaa.

Vuonna 2015 EK:n jäsenyrityksissä toimeenpantiin kaikkiaan 166 työtaistelua, kun edellisvuonna työtaisteluja oli 143. Työtaisteluihin osallistuneiden työntekijöiden määrä kaksinkertaistui ja työaikamenetykset kolminkertaistuivat.

Lakoista 60 prosenttia laittomia

Ilmoitetuista työtaisteluista valtaosa oli lakkoja ja niistä 60 prosenttia oli laittomia. Laillisten lakkojen tavallista suurempaa osuutta selittävät lähinnä syksyllä 2015 järjestetty maan hallituksen toimiin kohdistunut poliittinen mielenilmaus sekä Postin työehtosopimusneuvotteluihin liittyneet lakot.

Yleisin syy työtaisteluille oli työehtosopimusneuvottelujen vauhdittaminen. Toiseksi yleisimpiä olivat tukitoimenpiteet.

Tukilakot ovat usein työrauhajärjestelmämme mukaan laillisia, mutta EK:n mielestä laajuudeltaan ne voivat olla suhteettomia.

Ilmailualan Unioni IAU esimerkiksi tuki keväällä 2015 työtaistelutoimin Norwegianin norjalaisten lentäjien työtaistelutoimia.

– Tuettavana oli siis ulkomainen työtaistelu, jolla ei olisi ollut ilman tukitoimia lainkaan vaikutusta Suomeen. Nyt tukilakko aiheutti haittaa kymmenille lennoille ja tuhansille ihmisille.

Myös Postin loppuvuoden 2015 työehtosopimusneuvotteluihin liittyneitä työtaistelutoimia oltiin valmiita tukemaan kuljetusalan ammattiliittojen toimesta laajasti tukilakoilla. Kyse oli yhden yrityksen työehtosopimusneuvotteluista, jonka vuoksi uhattiin tukitoimin pysäyttää kumipyöräliikenne ja konttikuljetukset satamissa ja näin vaarantaa teollisuuden tuotanto sekä tavaroiden vienti ja tuonti.

Pelkkä laajoilla tukitoimilla uhkaaminenkin aiheutti yrityksille jo vahinkoa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)