Artikkelit: Yritystuet

Valtiontalous ei koskaan pääse polviltaan, koska talouskasvu on valtion tuista riippuvaista, Martin Paasi sanoo näkökulmassaan.
Ehdotuksen mukaan uudistus parantaisi tuottavuutta ja vähentäisi tilojen tukiriippuvuutta.
Uudistukset lisäisivät kilpailua, korjaisivat markkinavääristymiä ja edistäisivät kannattavien yritysten kasvuedellytyksiä.
Kyselyn mukaan suomalaiset torjuvat koulutukseen ja sosiaali- ja terveydenhuoltoon kohdistuvat leikkaukset.
Pauli Aalto-Setälän mukaan kaikkia ja etenkin ennallistavia yritystukia pitäisi tarkastella kriittisesti.
Leikattavaa löytyy muun muassa järjestöistä, yritystuista sekä epäonnistuneesta ja toimimattomasta hallinnosta, arvioi Jari Sarasvuo.
Heikki Salmela kannattaa yritystukien karsimista.
Laivavarustamo uhkaa siirtää aluksensa Ruotsin lipun alle.
Sakari Puisto pitää yritystukia hankalana leikkauskohteena niiden monimuotoisuuden vuoksi.
Ensi viikolla aloittava elinkeinoministeri Sakari Puisto on valmis uudistamaan yritystukia.
Suomalaisyritykset ovat tehneet merkittäviä panostuksia tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin.
Geotaloudellisista riskeistä on tulossa uusi peruste elinkeinopolitiikalle.
Selvityksen perusteella vientiyritysten tukijärjestelmä on pirstaleinen.