Artikkelit: Yritykset

Ohjelmistoyritykset ovat alkaneet yhä enemmän panostaa taas kasvuun, kertoo alan Sykemittari.
Ensi vuodelle odotetaan maltillista käännettä parempaan.
Heikentynyt luottamus voi vaikuttaa investointeihin kielteisesti.
Lakot voivat estää monien yritysten rekrytointiaikeet.
Yrityksiään kasvattavilla diplomi-insinööreillä on tutkimuksen mukaan vaikeuksia saada rahoitusta.
Tänä vuonna palkinto myönnettiin neljälle toimijalle.
Uusi tutkimus korostaa yrittäjyyspotentiaalin sukupuolieroja Suomessa viime vuosikymmeninä.
Eniten hämmennystä on aiheuttanut eläkeyhtiöiden käyttämä niin sanottu työtulolaskuri.
Suomessa tehdään parhaillaan synkkää taloushistoriaa.
Huoli taloudesta ja geopoliittisesta tilanteesta painaa edelleen kotimaisia pk-yrityksiä.
Yrittäjägallupin mukaan ansiotaso on laskenut huomattavasti.
Konkurssien määrä on edelleen korkealla tasolla.
Yrittäjät pitävät kokeilua epäonnistuneena.
Useiden länsimaiden tavoin Suomi on keventänyt yritysverotustaan viime vuosikymmenellä.
Kotitalouksien käyttämän sähkön hinta nousi hieman.
Naisia on nyt mukana kahdessa kolmasosassa toimivista hallituksista.
Suomalaisyritykset myyvät YK:lle tuotteita vielä varsin vähän verrattuna muihin Pohjoismaihin.
Yrittäjyys tarjoaa yhä useammalle suomalaiselle mahdollisuuden rakentaa omannäköistä työuraa ja elämää.
Toimintansa aloittaneita yrityksiä oli viime vuonna 41600.
Suomalaisyrittäjät, jotka keskittyvät pitkäjänteiseen suunnitteluun, ovat askeleen edellä toimintaympäristön yllättävissäkin muutoksissa.
Neljä kymmenestä suomalaisesta johtavissa tehtävissä työskentelevistä on naisia.
Yli puolet vastaajista uskoo uudistusten vauhdittavan tuottavuuden kasvua yrityksissä yleensä pitkällä aikavälillä.
Konkurssiin haetuissa yrityksissä työskenteli noin 1200 henkilöä.
Soteri-rekisterin käyttöönotto on aiheuttanut kriisin sote-alan yrityksille.
Tammi-kesäkuussa lopettaneita yrityksiä oli enemmän kuin koko vuonna 2019 yhteensä.
Asiantuntijan mukaan olisi tärkeää, että osaamiseen panostettaisiin myös pienissä yrityksissä.
Hieman alle kymmenen prosenttia yrittäjistä kertoo kohdanneensa korruptiota.
Toimialoista vaikein tilanne on kaupan alalla.
Kauppakamarien kyselyn mukaan 45 prosentilla yrityksistä on pulaa osaavasta työvoimasta.
Leggo vältti oikeusprosessin muuttamalla nimensä.
Yritysten johtajat uskovat Yhdysvaltain talouden kasvuun.
Nato-jäsenyys koetaan suurimmaksi investointihalukkuutta lisääväksi tekijäksi.
Parhaiten etätyöt näyttävät sopivan pieniin työnantajayrityksiin.
Yksin asiantuntijoiden rekrytointiprosessien pituus on yli kolmasosassa tapauksista enemmän kuin kolme kuukautta ilman työttömyysjaksoakin.
Yli 95 prosenttia kaikista yrityksistä Suomessa on mikro- ja yksinyrityksiä.
Kauppakamarien tuoreen vientijohtajakyselyn mukaan vientiyritysten näkymät ovat kohentuneet selkeästi kesän aikana.
Joka viidennellä pk-yrityksellä vaikeuksia löytää työvoimaa, kertoo tuore Yrittäjägallup.