Artikkelit: Yrittäjyys

Lähes puolet yrityksistä pitää henkilöstönsä osaamista tekoälyn hyödyntämisessä puutteellisena.
Kustannusten nousu, etätyöt sekä ostovoiman heikko kehitys hidastavat MaRan mukaan toipumista.
Kivijalkayrittäjät kokevat, ettei kaupunki ota riittävästi huomioon yritysten tarpeita pysäköinnin suunnittelussa.
Yritystuen saajien määrä puolittui viime vuonna.
Taantuman pelätään vähentävän tilauksia ja kotimaisen kysynnän heikkenemisen tuovan haasteita erityisesti rakennusalan yrittäjille.
Kyselyn mukaan ay-liikkeen toiminta syö investointihaluja eniten.
Eniten stressiä aiheuttavat kiire, tulospaineet ja byrokratia.
Yrittäjiä oli viime vuonna 8000 vähemmän kuin edellisvuonna.
Keskimäärin 3,5 prosenttia yli 10 henkilöä työllistävistä teollisuusyrityksistä lopettaa vuosittain toimintansa.
Yrittäjägallupin perusteella töitä on eniten tarjolla teollisuudessa.
Paikallinen sopiminen kasvattanut eniten suosiotaan työvoimapulan helpottajana.
Myös luottamus hallituksen keskeisiä ministereitä kohtaan on kasvanut.
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2022 Suomen työllisistä noin 353600 oli pää- ja sivutoimisia yrittäjiä.
Riskinä on taloudellisen toimeliaisuuden kannusteiden lasku.
Yrittäjät pitävät tärkeänä myös paikallisen sopimisen lisäämistä ja henkilöperusteisten irtisanomisten helpottamista.
Kyselyn mukaan vaikein tilanne on kaupan alalla.
Pk-yrittäjät eivät näe Suomessa juurikaan tekijöitä, jotka lisäisivät investointihaluja.
Monet yritykset katsovat osaavan henkilöstön olevan heidän merkittävin kilpailuetunsa.
Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan selvä enemmistö pitää yrittäjien vaurastumista hyvänä asiana.
Etlan mukaan tämä hidastaa tulevaa tuottavuuskehitystä ja talouskasvua.
Hallituksen ensi kevään kehysriihestä on odotettavissa myös uusia veropäätöksiä.
Suomen Yrittäjät julkaisi 14 kohdan listan toimista, joilla kohennettaisiin yksinyrittäjien asemaa.