Artikkelit: Poliisi

Ylikomisarion mukaan saattoliikenne aiheuttaa monilla kouluilla vaaratilanteita.
Etenkin ikäihmisiin kohdistetaan jälleen sosiaalisessa mediassa huijauksia.
Kaikki Manner-Suomen poliisiyksiköt joutuvat lähikuukausina säästämään yhteensä miljoonia euroja.
Komisario ihmettelee vaisua suhtautumista lasten tappeluhaasteisiin.
Piittaamaton käytös tallentui poliisin ajokameraan.
Viranomainen muistuttaa, että kaupankäynti Tori-palvelussa ei edellytä ulkopuolisten linkkien avaamista.
Poliisi tarkkailee liikennettä tehostetusti koulujen alkaessa.
Suojatiesääntöjen kertaus on poliisin mukaan monelle tarpeen.
Rikoskomisarion mukaan eläimen olosuhteet voivat olla täysin kestämättömät.
Poliisin mukaan kuljettajalla on vuoden sisällä jo 18 rattijuopumusta.
Ihmisten koteihin on pyritty esimerkiksi viranomaisiksi tekeytyen.
Järjestäjän mukaan tapahtuma oli jo loppuunmyyty.
Tapausta tutkitaan myös törkeänä tietoliikenteen häirintänä.
Paperisten matkustajailmoitusten kerääminen perustuu Schengenin yleissopimukseen.
Kuvaaminen vaarantaa uhrien yksityisyyden suojan ja hankaloittaa pelastajien työtä.
Poliisi epäilee, että aseet on haudattu maastoon 1940-luvulla.
KKP-ainetta sisältävien sähkötupakoiden sanotaan olevan vaikutuksiltaan arvaamattomia.
Ihmisiltä pyydetään rahaa heidän lastensa nimissä.
Vaarallinen ohitus tallentui poliisin kameraan.
Iäkäs mies pääsi poliisin mukaan hyvässä kunnossa kotiinsa.
Vahingoittunut passi voi pahimmillaan estää kotimaahan palaamisen.
Poliisi kuvailee esitutkintaa vaativaksi. Osalla epäillyistä on kytkös ulkomaille.
Vasta 11 kuukauden ikäinen nuori poliisikoira onnistui löytämään kadonneen 74-vuotiaan miehen.
Asuntoihin on murtauduttu keskellä päivää Etelä-Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan alueella.
Poliisi muistuttaa, että lentokieltoalueet tulee tarkastaa aina ennen lentoon lähtöä.
Koputtelussa kokeillaan, päästäänkö järjestelmiin, alueille tai tiloihin sisälle ulkopuolelta.
Ilkka Koskimäki aloittaa tehtävässä 1. syyskuuta.
Jo yksi tabletti metonitatseenia voi poliisin mukaan johtaa käyttäjän kuolemaan.
Täällä tapahtuu nyt jotain, sanoo Seppo Kolehmainen vesilaitoksiin tehdyistä murroista.
Kyseessä on jo kolmas Pirkanmaalla tapahtunut murto vesihuollon pisteeseen.
Elokapina on ilmoittanut mielenosoituksesta kello 15-21 välillä.
Elokapina aikoo sulkea liikenteen Porkkalankadun ja Länsiväylän risteyksessä perjantaina.