Artikkelit: EKP

Latvian keskuspankin johtaja perää Euroopan sotilaallisen suorituskyvyn vahvistamista.
Christine Lagarden kokonaispalkka on yli 50 prosenttia virallisia tietoja korkeampi.
SEB:sta arvioidaan, että ovi on auki mahdolliselle leikkaukselle myöhemmin.
Ekonomistin mukaan keskuspankki voi olla tyytyväinen kehitykseen.
Euroalueen BKT-kasvu on kuitenkin jatkumassa yhä vaatimattomana.
Suomen Pankin mukaan kasvu voi jäädä väliaikaiseksi.
Uusi setelisarja poikkeaa merkittävästi aiemmista.
Finnveran Mauri Kotamäki on varovaisen optimistinen euroalueen tulevien vuosien talouskehityksestä.
Isabel Schnabel kiristäisi analyytikon mukaan rahapolitiikkaa.
Talouden hullu viikko lisäsi talouden epävarmuuksia ja nosti odotuksia EKP:n useammalle koronlaskulle.
EKP nosti hieman kuluvan vuoden inflaatioarviota.
Keskuspankin mukaan inflaatio hidastuu hyvää vauhtia.
Pääekonomistin mukaan keskuspankkiireilla on miettimistä vielä aiemmissakin ongelmissa.
Koronlaskujen jatkumista perustelevat euroalueen hintapaineiden hellittäminen ja vaisu talouskuva.
Suomen Pankin pääjohtajan mukaan viimeinen asia, jota nyt tarvitaan, on kauppakonflikti liittolaisten kesken.
EKP on leikannut tänä vuonna korkotasoa yhteensä prosenttiyksikön.
Pankin mukaan talouskehitys uhmaa edelleen poliittista epävarmuutta, sotia ja konflikteja.
Toistaiseksi taloudessa on vähän valopilkkuja.
EKP:n kokoukselta odotetaan päätöstä koronlaskusta.
Danske Bank on muuttanut ennustettaan Euroopan keskuspankin tulevista koronlaskuista.
Suomen inflaatio on alittanut selvästi Euroopan keskuspankin kahden prosentin tavoitteen.
Selvityksen mukaan digieuro aiheuttaisi kustannuksia, vaikuttaisi maksamisen järjestelmiin ja saattaisi horjuttaa rahoitusvakautta.