Huhut Euroopan keskuspankin seuraavasta pääjohtajasta ovat lähteneet liikkeelle. Nykyisen pääjohtajan Christine Lagarden kauden on määrä päättyä vasta lokakuussa vuonna 2027. Lagarden huhutaan kuitenkin siirtyvän Maailman talousfoorumi WEF:in johtoon viimeistään alkuvuodesta 2027.
Maailmalla asiasta uutisoi ensimmäisenä The Financial Times ja Suomessa asiasta on kirjoittanut muun muassa Kauppalehti.
Lagarde ei kuitenkaan ole tiettävästi lähdössä tehtävästään ennen kuin EKP on saavuttanut kahden prosentin inflaatiotason. Ennakkotietojen mukaan euroalueen inflaatio oli toukokuussa 1,9 prosenttia.
Lagarde itse tyrmäsi olevansa lähdössä mihinkään kesäkuun korkokokouksessa. Markkinat eivät kuitenkaan vaikuta täysin vakuuttuneelta.
Nordean pääanalyytikko Jan von Gerichin ei ole kovin huolissaan Lagarden mahdollisen lähdön vaikutuksista EKP:lle.
– Jos Lagarde lähtee vuoden 2027 alussa, niin se ei aiheuta markkinoilla kovin suurta epävarmuutta. Markkinoiden reaktio voi olla erilainen, jos lähtö tapahtuu nopeammalla aikataululla. Itse en pidä sitä vaihtoehtoa tällä hetkellä kovinkaan todennäköisenä, von Gerich sanoo.
– Samalla on hyvä muistaa, että jostainhan huhut Lagarden mahdollisesta lähdöstä ovat lähteneet liikkeelle. Elämme poikkeuksellisessa maailmassa, jossa yllätyksiä tapahtuu.
Rahapolitiikka voi kiristyä
Christine Lagarde on johtanut EKP:ta vuodesta 2019. Lagarde oli jonkinlainen yllätysvalinta EKP:n johtoon. Vuodet ovat olleet tuulisia ja maailma on hyvin erilaisessa asennossa vuonna 2025 kuin se oli kuusi vuotta sitten.
Lagarde johdolla keskuspankki on mennyt läpi pandemian ja hänen kaudellaan EKP on kohdannut nopeasti nousevan inflaation. EKP:ta on syytetty siitä, että se on reagoinut talouden muutoksiin liian hitaasti.
– Lagarden tyyli on poikennut paljon hänen edeltäjänsä Mario Draghin tyylistä. Draghi oli suunnannäyttäjä, jolla oli vahva käsitys siitä, mihin suuntaan rahapolitiikkaa pitäisi viedä. Hän jyräsi omat näkemyksensä läpi, von Gerich sanoo.
– Lagardella ei ole omaa visiota, joka ohjaisi rahapolitiikkaa yhtä vahvasti kuin Draghilla. Hän hakee enemmän konsensusta. Hän kuuntelee keskusteluja EKP:n sisällä ja yrittää löytää mahdollisimman laajapohjaisen kompromissin. EKP:n sisällä on monenlaisia ääniä ja se on saattanut johtanut siihen, että on noussut esiin kysymyksiä siitä, mikä EKP:n linja oikeastaan on.
Lagarde on koulutukseltaan juristi ja toimi ennen siirtymistä EKP:n johtoon IMF:ssä ja Ranskan valtiovarainministerinä. Kun Lagarde valittiin tehtävään, niin hänen valintaansa kutsuttiin poliittiseksi. Valintaa osin kritisoitiin. Kritiikin syynä oli Lagarde tausta: ajateltiin, ettei kukaan muu kuin taloustieteilijä voi ymmärtää rahapolitiikkaa. Lagarde on sanonut, että ei ole kyyhky eikä haukka vaan pöllö.
Yhdeksi Lagarden seurantaehdokkaaksi on ehdotettu EKP:n saksalaisjäsen Isabel Schnabelia.
– Schabel on hyvin paljon haukkamaisempi kuin Lagarde. Hän tukee hyvin paljon tiukempaa rahapolitiikkaa kuin Lagarde. Yhden henkilön roolia ei voi ylikorostaa, mutta pääjohtajan linjalla on paljon vaikutusta, von Gerich sanoo.
– Jos Schnabelista tulee EKP:n pääjohtaja, niin keskuspankin rahapolitiikasta tulee huomattavasti kireämpää, tai ainakin sillä on taipumusta siihen suuntaan.
Von Gerich muistuttaa, että viimeksi kun EKP:lle valittiin uutta johtajaa ajateltiin olevan saksalaisen vuoro.
– Kompromissina ajateltiin, että ei voida ottaa saksalaista, joka kannattaisi liian tiukkaa rahapolitiikkaa. Schnabelilla saattaa olla hieman samanlainen taakka harteillaan. Hänen voisi olla vaikea voittaa Eurooppa neuvoston enemmistöä nimityksensä taakse. Pelko liian tiukasta rahapolitiikasta oli yksi syy, miksi Lagarde löydettiin aikaisemmin kompromissiehdokkaaksi.
