Verkkouutiset

SYL: Perheenyhdistämisen tulorajat iskisivät suomalaisopiskelijoihin

Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL on huolissaan sisäministeriön valmistelemasta lakimuutoksesta koskien perheenyhdistämisen edellytysten tiukentamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sisäministeriön luonnoksessa esitetään tulorajoja myös perhettä yhdistävälle Suomen kansalaiselle. Nykyisen lainsäädännön perheenyhdistämisen tulorajat eivät koske Suomen kansalaisia.

Vuosittain sadat suomalaiset opiskelijat osallistuvat vaihto- ja harjoitteluohjelmiin EU:n ulkopuolisissa maissa. Kyselyiden mukaan useat vaihdossa tai ulkomaisissa harjoitteluohjelmissa kävijät löytävät ulkomailta itselleen pitkäaikaisen kumppanin.

– Emme ymmärrä mihin tällä lakimuutoksella pyritään. Jos lakiluonnos otettaisiin käyttöön nykyisessä muodossaan, opiskelijoiden heikko tulotaso estäisi puolison muuton Suomeen. Tällaisella lainsäädännöllä estetäisiin myös korkeakoulutetun pariskunnan tai perheen asuminen Suomessa väliaikaisesti heikon tulotason vuoksi, sanoo SYL:n puheenjohtaja Heikki Koponen.

– Huolemme on, että lainsäädäntö pakottaisi suomalaiset korkeakoulutetut muuttamaan ulkomaille ollakseen rakkaimpiensa kanssa. Tällaiseen aivovuotoon meillä ei ole varaa, Koponen toteaa.

SYL:n mukaan perheenyhdistämisen tulorajojen ulottaminen koskemaan Suomen kansalaisia olisi muutos, jolle ei ole nähtävissä muita kuin negatiivisia vaikutuksia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)