Suomenmaa: Keskustaedustaja järkyttyi gallupista

Markus Lohen mukaan hallitus on epäonnistunut yrittäjille suunnatussa tukipolitiikassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi myöntää Suomenmaalle, että Ilta-Sanomien uutisoima yrittäjägallup on karvas pettymys.

Kantarin Suomen Yrittäjille tekemässä kyselyssä mitattiin puolueiden menestystä eduskuntavaaleissa. Samanlaiset mittaukset tehtiin viime syksynä ja vuonna 2019.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksessa olevien puolueiden kannatus yrittäjien keskuudessa on pudonnut kolmanneksen. Vielä eduskuntavaaleissa 2019 yrittäjistä 34 prosenttia tuki nykyisen hallituksen puolueita. Nyt yrittäjien tuki viidelle hallituspuolueelle on yhteensä 23 prosenttia.

Keskustan yrittäjäkannatus on yli puolittunut sitten viime eduskuntavaalien, ja on nyt viisi prosenttia. Pidemmällä aikavälillä se on pudonnut noin kolmannekseen. Samalla puolue on menettänyt paikkansa toiseksi suosituimpana yrittäjäpuolueena.

Lohi korostaa, että juuri keskusta on pitänyt hallituksessa esillä yrittäjyyden edellytyksiä ja vastaustanut esimerkiksi veronkorotuksia.

Hallituskumppaneiden ulostulot harmittavat Lohea. SDP:ssä ja vasemmistoliitossa on väläytelty pörssiin listautumattomien yritysten verotuksen tiukentamista.

– Tällaiset lausunnot leimaavat myös meitä, kun olemme samassa hallituksessa. Sitä ei ehkä hahmoteta, että yksittäisen ministerin lausunnolla ei ole mitään tekemistä hallituksen politiikan kanssa, Lohi sanoo Suomenmaalle.

Lohen mukaan yrittäjät odottavat hallitukselta parempaa suoritusta. Nyt on hänen mielestään peiliin katsomisen paikka.

Lohi tunnistaa yrittäjien keskuudessa leviävän epätoivon koronakriisin pitkittyessä.

– Uskoisin, että monella sektorilla koronakriisi vaikuttaa mielialoihin. Yrittäjäkentällä olisi varmasti toivottu, että hallitus olisi onnistunut tukipolitiikassaan paremmin. Ymmärrän pettymyksen oikein hyvin. Meidän pitää pohtia, miten voimme taas saavuttaa yrittäjien luottamuksen.

– Emme esimerkiksi ole kyenneet luomaan minkäänlaisia selkeitä pelisääntöjä, jotka loisivat toivoa matkailusektorille, joka on historiallisessa ahdingossa. Kyllä se on epäonnistuminen.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)