Verkkouutiset

Suomen lähialueilla poikkeuksellista sotilastoimintaa

Harvinaiset voimannäytöt vaikuttavat strategisilta viesteiltä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen lähialueilla on todistettu viime päivinä poikkeuksellista sotilaallista toimintaa.

Ruotsi ilmoitti tällä viikolla nostaneensa puolustusvoimiensa valmiustilaa Itämeren ympäristössä. Syyksi kerrottiin Venäjän laaja sotilaallinen toiminta alueella.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Itämerellä on tällä hetkellä käynnissä kattavaa sotilaallista toimintaa, jota suorittavat niin venäläiset kuin läntisetkin pelurit mittakaavalla, jollaista ei ole nähty sitten kylmän sodan, vara-amiraali Jan Thörnqvist totesi Ruotsin puolustusvoimien tiedotteessa.

Tiedotteessa kuvattiin turvallisuustilanteen heikentyneen Ruotsin lähistöllä.

Ruotsalaisen Dagens Nyheterin mukaan valmiustilan nostamisen takana oli Venäjän sotaharjoitus Itämerellä. Myös Valko-Venäjän kireän tilanteen kerrotaan vaikuttaneen.

Liikkeet ovat poikkeuksellisia. Ruotsalainen turvallisuus- ja tiedusteluasiantuntija Johan Wiktorin totesi alkuviikosta Twitterissä, ettei vastaavaa valmiustilan nostoa ole nähty Ruotsissa sitten Neuvostoliiton vuoden 1991 elokuun vallankaappausyrityksen.

Oman lisänsä tilanteeseen on tuonut Venäjän Itämeren alueella elokuun 3.-12. päivänä järjestämä Merikilpi2020 -sotaharjoitus. Siihen on kuulunut myös maihinnousuharjoituksia.

Aktiivinen toiminta Itämerellä on jatkunut harjoitusten jälkeenkin. Venäjän asevoimien Zvezda-kanava kertoi tiistaina kolmen maihinnousualuksen alkavasta harjoituksesta Suomenlahdella.

Poikkeuksellisia amerikkalaisliikkeitä

Pohjolassa on nähty myös harvinaisia amerikkalaisia voimannäyttöjä. Yhdysvaltojen laivasto on julkaissut sarjan kuvia USS Seawolf -taistelusukellusveneestä vuonossa Norjan Tromssan lähistöllä.

Asiasta tässä kertovan War Zonen mukaan kyse on poikkeuksellisesta tapahtumasta, jolla pyritään ilmeisesti lähettämään viesti Venäjälle. Seawolf-luokan veneistä julkaistaan harvoin tarkkoja virallisia kuvia eikä sukellusveneiden liikkeistä ole tapana kertoa. Tällä kertaa Yhdysvallat kuitenkin jopa tiedotti aluksen operoivan alueella.

Tilanteen harvinaislaatuisuudesta kertoo jo sekin, että kyseessä oli mitä ilmeisimmin ensimmäinen kerta viiteen vuoteen, kun Seawolfista julkaistaan minkäänlaista valokuvaa.

Viestit Venäjälle eivät lopu tähän.

Norjan ilmavoimat harjoitteli amerikkalaisten pommikoneiden kanssa samoihin aikoihin, kun amerikkalaissukellusvene nousi pintaan Tromssassa. Norjalaiset julkaisivat videon F-16-hävittäjistään yhteislennolla kuuden amerikkalaisen B-52H-pommikoneen kanssa. Verkkouutiset kertoi lennosta tässä.

Puolustusasiantuntija Hans Kristensen arvioi lennon olleen tahallinen voimannäyttö Venäjälle.

Hän huomauttaa, että lentoreitti oli kuin harjoitus pohjoisnavan kautta tehtävästä ydinhyökkäyksestä Venäjällä sijaitseviin kohteisiin. Kuusi B-52-pommittajaa pystyvät kuljettamaan mukanaan yhteensä 120 kappaletta AGM-86B-risteilyohjuksia, jotka voidaan varustaa ydinkärjillä.

Lentotietojen perusteella Yhdysvaltain koneet olivat lentäneet Pohjois-Dakotasta Grönlantiin ja jatkaneet etelään Norjanmerelle. Kuusi B-52-konetta kuvattiin sunnuntaina Fairfordin lentotukikohdassa Britanniassa.

Ilmaliikenteen seuraajat kiinnittivät keskiviikkona huomiota toiseenkin kiintoisaan tapaukseen. Amerikkalainen RC-135U Combat Sent -tiedustelukone on havaittu lentämässä Murmanskin edustalla. Twitterissä julkaistujen lentotietojen perusteella kone saapui Barentsinmerelle ja jäi lentämään edes takaisin kansainväliseen ilmatilaan Kuolan niemimaalle. Samanlainen tiedustelukone kiersi maanantaina Venäjän Kaliningradin edustalla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)