Suomella ykkössija amerikkalaisraportissa – eniten ISIS-taistelijoita verrattuna muslimien määrään

Suomen muslimeista ISIS:n riveihin lähteneiden suhteellinen määrä olisi amerikkalaistiedon mukaan suurempi kuin missään muualla.

Intialainen Mint-julkaisu on etsinyt vastausta kysymykseen, mistä islamilaisen valtion ulkomaiset taistelijat tulevat. Julkaisun mukaan ISIS-taistelijat eivät näytä tulevan köyhistä tai epätasa-arvoisista yhteiskunnista.

Julkaisu kertoo newyorkilaisen Soufan Groupin tiedusteluarvioista, joiden mukaan Syyriaan ja Irakiin matkasi viime vuonna noin 30 000 ulkomaista taistelijaa. Lukumääräisesti suurimmat määrät tulivat Tunisiasta, Saudi-Arabiasta, Venäjältä, Turkista ja Jordanista.

Mint jatkaa toteamalla, että ”kiinnostava kuva nousee esiin”, jos vertaa taistelijoiden lukumäärää kunkin kyseisen lähtömaan muslimien lukumäärään. Tällöin kärkeen nousevat neljä länsimaata: Suomi, Belgia, Irlanti ja Ruotsi.

Taulukossa ovat siis kunkin maan ISIS-taistelijat prosentteina kyseisen maan muslimiväestöstä. Tämä Suomen suhteellinen luku on yli kaksi kertaa suurempi kuin esimerkiksi Ruotsilla ja melkein viisi kertaa suurempi kuin Ranskalla.

Taulukossa on laskettu Suomesta ISIS:iin lähteneiksi 70 vapaaehtoista. Lukumäärästä on Suomessa annettu myös hieman suurempia arvioita.

Suomen eikä muiden maiden muslimiväestön määrää taulukossa ei ole ilmoitettu eikä tiedetä, mitä tietoja on käytetty. Suomessa on arviolta ehkä 50 000 muslimia. Tätä lukua käyttämällä ei kuitenkaan saada taulukossa mainitun mukaista tulosta.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt