Suomalaisupseerien paradoksi – kansallisten etujen nimissä osallistuttiin vapautensa puolesta taistelleen kansan kukistamiseen

Vuosien 1830-1831 sota keisarillisen Venäjän ja kansannousuun ryhtyneen Puolan välillä kietoi mukaansa myös Suomen suuriruhtinaskunnan.

Sodan kokemuksessa ilmeni nuoren suuriruhtinaskunnan hallitsevan eliitin isänmaallisuus, uskollisuus keisaria kohtaan ja orastava kansallinen identiteetti.

– Venäjän kannalta kyse oli itäisen Euroopan rauhaa ja suurvallan turvallisuutta horjuttaneen vallankumouksen kukistamisesta, mikä määrittää maan poliittisia intressejä myös tänä päivänä, Ukrainan kriisin aikana, toteaa Jussi Jalonen väitöstiedotteessaan.

Sodan kokemushistoriaa edustava väitöskirja tarkastelee Venäjän keisarillisen kaartin suomalaisten upseerien ja sotilaiden vaiheita vuoden 1831 Puolan-sotaretken aikana. Tutkimuksen keskiössä on sodan olemus Suomen suuriruhtinaskunnan eliitille Venäjän vallan aikana asetettuna ensimmäisenä tulikokeena ja uskollisuuden koetuksena.

Jalosen mukaan Suomen kannalta sota oli ennen kaikkea eliitin sota.

– Maan hallitseva säätyläistö koki sodan voimakkaasti keisarillisessa kaartissa palvelleiden poikiensa kautta. Sota-ajan vireän kirjeenvaihdon myötä sotaretkestä tuli suomalaisille säätyläisperheille yhteisöllinen ja yhdistävä kokemus, hän toteaa.

Lisäksi menestyksekäs asepalvelus saattoi sodassa kunnostautuneet suomalaiset upseerit osallisiksi keisarillisesta mielisuosiosta, mikä takasi heille johtavan aseman kotimaansa hallinnossa.

Ylikansallisella tasolla sota asetti vastatusten Suomessa vallinneen kuuliaisuuden keisarilliselle esivallalle sekä Puolassa itsenäisyystaisteluksi kärjistyneet vapausaatteet.

– Molemmat katsantokannat olivat aikakauden kansallismielisten virtausten ilmentymiä. Puolan-sotaretken aikana suomalaisen eliitin uskollisuus Venäjän keisarille edusti oman aikansa isänmaallisuutta. Suomalaisten upseerien vakaumus pohjasi selvään tietoisuuteen kotimaan kansallisista eduista, jotka olivat poliittisesti tulenarassa tilanteessa riippuvaisia valtioyhteydestä Venäjään, Jalonen selittää.

Upseerit tajusivat paradoksin

Hänen mukaansa komentavassa asemassa olleet suomalaiset kaartinupseerit ymmärsivät myös sotaretkeen liittyneen paradoksin.

– Oman synnyinmaansa kansallisten etujen nimissä he osallistuivat vapautensa puolesta taistelleen toisen kansakunnan kukistamiseen.

Jalonen toteaa, että autonomian ensi vuosikymmenten “keisarillisessa hiljaisuudessa” oli Suomen kaartin osanotolla Puolan kansannousun kukistamiseen tärkeä symbolinen merkitys Venäjän luottamuksen ja Suomen suuriruhtinaskunnan itsehallinnon turvaajana.

– Vuosisadan kääntyessä lopulleen sotaretki jäi kuitenkin asteittain paitsioon kansakunnan historiallisessa muistissa. Vanhan eliitin asemaa vahvistanutta sotaa ei muistettu tavallisen kansan eikä uuden vapaamielisen älymystön keskuudessa, hän kertoo.

– Keisarillisen Venäjän kanssa vastatusten ajautunut suomalainen kansallismielisyys ei myöskään enää jättänyt sijaa keisarinistuimen puolesta käydyn sodan muistamiselle, etenkin kun sota oli käyty itsenäisyytensä puolesta kamppaillutta toista kansakuntaa vastaan, Jalonen summaa.

FL Jussi Jalosen väitöskirja On Behalf of the Emperor, On Behalf of the Fatherland. Finnish Officers and Soldiers of the Russian Imperial Life-Guard on the Battlefields of Poland, 1831 tarkastettiin lauantaina 12. huhtikuuta Tampereen yliopistossa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt