Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri lehdistöilaisuudessa helmikuussa Barcelonassa. LEHTIKUVA / AFP

Solidium on ostanut Nokiaa 844 miljoonalla

Valtion sijoitusyhtiö Solidium on hankkinut 3,3 prosenttia Nokian osakkeista alkuvuoden aikana.

Valtion sijoitusyhtiö Solidium on hankkinut 3,3 prosenttia televerkkoyhtiö Nokian osakkeista noin 844 miljoonalla eurolla.

Osakkeet on Solidiumin mukaan hankittu markkinoilta alkuvuoden aikana. Nokian osuus Solidiumin 8,4 miljardin euron osakeomistuksista on hankintojen jälkeen noin 11 prosenttia.

– Luopuminen Telian osakkeista alkuvuoden aikana mahdollisti osaltaan meille sijoittamisen Nokiaan, joka on erinomainen lisäys Solidiumin portfolioon, kertoo Solidiumin toimitusjohtaja Antti Mäkinen yhtiön tiedotteessa.

Nokian vahva markkina-asema ja laaja teknologinen osaaminen ovat hänen mukaansa erittäin houkuttelevia tekijöitä ja tarjoavat hyvän mahdollisuuden arvonnousuun.

– Tehtävämme mukaisesti vahvistamme ja vakautamme kotimaista omistajuutta tässä Suomelle hyvin tärkeässä yhtiössä, Mäkinen painottaa.

Solidium kertoi tiistaina myös myyneensä Sammon osakkeita noin 467 miljoonalla eurolla. Solidiumin omistusosuus Sammossa laski aiemmasta 12 prosentista 10,1 prosenttiin.

Myyntitulot käytetään Solidiumin mukaan pääasiassa uusiin osakesijoituksiin ja syyskuussa erääntyvän joukkovelkakirjalainan takaisinmaksuun.

Kommentit